Kaupungissa. Paavo oli ensi kerran soittamatta aamulla. Nyt oli ikävä poissa. Hän itsekin tunnusti nyt alkaneensa viihtyä, sekä ettei enää ole ikävä. Kävin illalla heidän huoneessaan. Hauska huone. Heillä on jokaisella oma pöytä ja oma sänky. Nähtävästi kotitunne on jo kiintynyt tähän huoneeseen ja vienyt ikävän. – Tänään olivat kaikki Vaasan sanomalehtien toimittajat kutsutut poliisimestarin luo joka ilmoitti että nyt oli Vaasaan asetettu oma sotasensuuri ja ilmoitti samalla mitä asiaan kuuluu.
Eräs sattuma ansaitsee tässä tulla kerrotuksi. Ilkan 109 nrossa julkaisin ”Vapaita esityksiä” otsikolla erään ”Uudisviljelijä”-nimellä lähetetyn kirjoituksen jossa kansalliselta kannalta arvostellaan suomalaisen lähetystyön kannattavaisuutta. Kirjoittaja on Väinö Vuorenmaa. Nyt esiintyy Vaasa-lehdessä muuan ”Lähetyksen ystävä”, joka suuntaa tuiman hyökkäyksensä Ilkkaa ja sen toimitusta vastaan, että, muka, Ilkka on nyt lopullisesti paljastanut kantansa uskontoon nähden. Kirjoitin asiasta vastauksen ja lähetin myöskin ”Vaasaan”, joka sen julkaisi.
Vaan sillä välin kirjoitti eräs lehtemme innokas kannattaja ja levittäjä Peräseinä-joelta, S. H .K[anto] Harjulle, ilmoittaen luopuvansa kaikista suhteista lehteemme tuon kirjoituksen johdosta. Kaikesta päättäen oli hän suuttunut vasta siitä, kun luki ”Lähetyksen ystävän” hyökkäyksen. Kirjoitin hänelle vakavan kirjeen, jossa selitin, etten minä ole aikonut ruveta heidän lehdessään syytinkivaariksi, vaan olen valmis jättämään paikkani heti, kun huomataan ettei toimeni enää voi hyödyttää Maalaisliittoa. Kysyin: onko se hetki nyt tullut? –
Tämä pelko minun ja Ilkan uskonnollisesta pohjasta, on peräisin alkutaistelujen ajoilta. Nuo ihmiset vaatisivat minulta samanlaista teeskentelyä, johon ovat itse tottuneet, ja jota toiset lehdet harjoittavat. Toimittajat voivat salaisuudessa elää miten tahansa, kunhan vain lehdessä kannatetaan kirkkoa ja papistoa. Kun minä en voi teeskennellä, pitävät he minua jumalankieltäjänä! Omatuntoni kuitenkin todistaa, että tuskin on yhtä tuntia päivässä, jolloin en levottomuudella ajattelisi heikkouksiani, jolloin en pyrkisi selvittämään tätä suhdetta joka minulle on paljon vakavampi sielunkysymys kuin nämä ihmiset näyttävät aavistavankaan. Aivan teeskentelemättä voisin astua esiin joka päivä puhelemaan heidän kanssaan suhteestamme Jumalaan, mutta juuri siksi, että käsitykseni eroaa niin paljon heidän totenapitämys-käsityksestänsä, en halua sitä astua selostamaan lehdessä. Olen antanut Ilkalle parhaani, mitä yhteiskunnalliseen ja siveelliseen uudistukseen tulee, enkä tunnusta mitään laiminlyöneeni. Mutta sieluni persoonallisuus on minulle niin pyhä ja kallis, etten minkäänlaisen taloudellisen, puolue- tai muun lankeemuksen pelosta koskaan suostu sen vapautta ”luovuttamaan”.
Ymmärrän kyllä näitä ystäviäni ja heidän hätäänsä. Heitä alituiseen ahdistavat vaimonsa ja pappinsa ja kylänmiehensä. Heidän vaimonsa pelkäävät että heidän sielunsa joutuu tuuliajolle, jos uskonnollinen harkinta tulee vapaaksi. He tahtovat pitää aina kaulanuorassaan taluttajan. Papit ja muut taluttajat ovat huomanneet tämän taktillisen tilanteen ja käyttävät sitä hyvin. He saavat vahvaa kannatusta vastapuoluelaisiltamme puoluesyistä. Siten tämä, näin järjestynyt joukko alituiseen härnää meikäläisiä, joista ne, jotka eivät ole heränneet itsenäiseen ajatteluun, hätääntyvät.
Siinähän on maalaiskansan herätystyön merkitys kansallisen nousun kannalta: että kansa itse pelkää silmiensä avausta. Aivan samoin kuin lapset pelkäävät nämä ihmiset silmäinpesua.
Mutta kaikesta huolimatta edistys ja valistus jatkuu. En pelkää ettei vapaudenajatus kerran valtaisi maalaiskansaakin. Ovathan nykyiset nuoret jo vapautuksen kannalla.
Totuus on, että uskonnollinen vanhoillisuus ja taantumus on kansan hallitsijain ja sen kustannuksella eläjäin vahvin varustus. Uskonnollinen uudesta syntyminen täytyy tapahtua ennen kuin maalaiskansa oikein joukottain nousee suureen vapautuksensa!