Tiistaina 1. Marrask.
Kaupungissa. Kaikki tuntuu menevän hiljakseen. Kamalasti sataa vettä. Lumi on mennyt tiehensä. Sain asemalta tullessani aikamoisen vesikasteen.
Paavolta oli täällä tullessani kirje. Poika-parka on huonossa seurassa. Jumala varjele häntä. Totta kai hän löytää jonkun toverinkin.
Mikä kamala kuva! Taas hänen täytyy raaistua, kelvatakseen isänmaalle! Samoin kuin silloin, jolloin hän meni kodista lyseoon. Kuinka nyt käy, saanko hänet vielä takaisin avosilmäisenä, yhtä rehellisenä poikana kuin hän nyt on?
Herra Jumala, minä velon Sinulta poikaani!
Kirjoitin hänelle heti. Koetan kirjoittaa hänelle hyvin ahkerasti.
Mieleni on raskas, sekä poikani aiheettoman kärsimyksen johdosta siitä, että Suomen tasavallan armeija pitää olla upseerien rentustelemisen johdosta renttujoukkoa, jossa nuori poikani menettää uskonsa Suomen armeijan isänmaalliseen mieleen, sekä siitä, että tämä vie maata turmioon.
Minä luotan poikaani, hän kyllä tulee kotiin lankeematta, mutta kuinka käy tasavallan tämän roskajoukon, tällaisen upseeriston käsissä?
Ulkona on vesisade muuttunut lumipyryksi. Kamala myrsky.
Ilmapuntari osoittaa myrskyä 72,4.