Istun huoneessani ja luen. En viitsi mennä teatteri[i]n, se on niin – vanhaa. Mutta ajatellessani, miten elämä nykyään liikkuu, missä merkeissä kulkee – Hyvä Jumala! Esimerkiksi tuo sivistyneen luokan viinanhimo, ”kulttuurin viinapiru” joka herättää niissä polttavan janon, panee ne punomaan nuoraa omaan kaulaansa. Kieltolaki sisältää niille portin elämään, mutta siten saavutettu elämä mailmassa on sivistyneelle ja kollojuopolle – vankeutta.
Onko tällainen ihminen vapaa? Onko se kristillisen yhteiskunnan jäsen? Jos on, onko hän fariseus – vai publikaani? Ja mikähän on Kristuksen edessä? Eikö hän ole parantumaton? Kyllä se on kulttuurin viinapiru joka tässä rikeeraa.
Luin rovasti Vegeliuksen Ilkalle tilauksestani kirjoittaman kirjoituksen ”Suomen kirkko.” Se on melko hyvä. Loppu vain hieman heikko.
Soitin kotiin. Oli hauska kuulla Annikan ja Kertun ääntä. Kyllä kotona olisi ihana olla ja tehdä työtä!
Niin, tämä aika turvaa niin hämmästyttävän sokeasti materian valtaan, ja väkivaltaan, luokkaoikeuteen ja himon perittyyn, saavutettuun oikeuteen.
Samaten kuin virkamies ja porvari elävät viinasta ja punssista, elää papisto kansanvihasta ja sen nousuyritysten vastustamisesta ja yliopisto elää – lukemisesta! Vanhojen asiain lukemisesta, niin vanhojen, etteivät ne monessakaan suhteessa ole tosia, eivät sovi elämään eivätkä pidä paikkaansa.
Ja tässä pakanuuden keskellä minunkin aikani kuluu politikoimiseen! Mutta sen lopetan.
Kun saisi näitä ajatuksia sytyttäviin romaaneihin!