Kävimme kirkossa. Lähetyssaarnaaja Kurvinen saarnasi ja esitti Jeesuksen vuorisaarnan vain merkitykseltään esimerkilliseksi: että näin pitäisi meidän tekemän, jollei Jesus olisi edestämme kuollut. Mutta Jesuksen kuolema vapautti tästä tekemisestä, koska emme kuitenkaan olisi voineet lakia täyttää! Sellaista. Mutta saarnansa lopussa lukee hän pastori Saaninkosken seuraavan julistuksen:
[jätetty tyhjä tila]
Olemme siis sittenkin koko seurakunta helvetin portilla, huolimatta ”evankeliumin armosta”, jota hän saarnassaan julisti – ja helvetin porteille vie meidät synti. Synti syöksee päällemme tulta ja tulikiveä!
Kellä on kykyä, sovittakoon nämä teoriat yhteen.
Joka tapauksessa kumpanenkin ajoitus, filosoofisen mielialan synnyttämä. – –
Mutta todellisuudessa. Mitäs me olemme? Hermosairaita raukkoja, itsekkäitä mieli-tekojemme orjia. Edistyksen tie on pimeä. Hyve on meille korutavaraa, jolle emme anna arvoa. Pahantahtoisuus on meille kaikille elämänmannaa. Olemme vielä barbareja, joille vihan synnyttäminen ja vihanteot ovat historiallisia, ylistettäviä suurtekoja. Kateus, viha, itsekkäisyys ne ovat todellisia elämänarvojamme. Kun niistä joskus saamme kylliksemme – syytämme siitä johtuvista kärsimyksistämme aivan säännöllisesti: joko viattomia ihmisiä tai niitä, jotka ovat meitä tässä kelpoisuuspyrkimyksessä voittaneet.
Mutta uskon, että ihmiskunta, yhteiskunta, luomakunta on parhaillaan suuren synnytysprosessin kuumetilassa. Luoja, anna meidän nyt jo päästä alkaneena vuotena taasen hiuskarvan verta selvyyttä kohti!