Kotona. Suloinen sunnuntairauha. Luin Sillanpään ”Enkelten suojatit”. Onhan siinä havainnoita ja tyyliäkin, monessa kertomuksessa kuitenkin aivan vanha ajatus. Viimeinen itsetunnustus sisältää teräviä huomioita, mutta – 37 vuotiselle miehelle liijan aikaisia!Teos on kokonaisuudessaan enempi kokoon haalittua näpertelyä, kuin mikään kypsä, huomiota ansaitseva teos. Leipätyönä puolustettavissa.
Anatole Francelta on minulla menossa ”Jean Servienin intohimot”. Lörpötystä, vailla suuria ajatuksia, joita sentään Sillanpään kirjassa vilisee, – tämä on kirjoitettu samassa mielessä kuin päivän sanomalehtiartikkeli, samalta kirjoittajalta jo 25.des samasta asiasta.
Aloin lukea kaupan päälle ”Tartsanin” erästä osaa. Se on huonon ihmisen, elostelevan sankarin – rahakirja!
Henry Fordin Kansainvälinen juutalainen on hyvä kirja!
Nyt jatkan Julius Caesarin toista osaa. Siinä on sentään jotain.
Kaiken ohessa lueskelen iltaisin Paavalia. Jumala siunatkoon, mikä suuruus hänessä näiden nykyajan kirjailijain rinnalla!
Valitettavasti on asia niin, että useimmat ovat häneen vain tutustuneet – huonojen pappien ja akkain tulkitsemina. Mutta jos papit, huonot nim. ja akat eivät ymmärrä nykyajan suurta elämää, kuinka ne ymmärtäisivät Paavalia.