Kotona. Satanut koko päivän. Olen istunut pöytäni ääressä ja kirjoittanut 13 tuntia yhteen jaksoon, pääkirj. viivanalusia, novelleja.
Mutta vaikka minä näin teen työtä, sittenkin lukijat hallintoa myöten valittavat ja syyttävät Ilkkaa – uutisten puutteesta! Minä koetan niitäkin, koetan prissata poikia, mutta – minä kulun loppuun pian tässä se tunto tunnollani, että ihmiset tappavat minut, vaatimalla minulta – uutisia! Pieniä, joutavia kyläuutisia.
Hyvä Isä, anna niille uutisia, että minä saan kirjoittaa parempaa!
Sitä en enää rohkene toivoakaan että voisin saada paperille ”maailmankatsomus” -kirjani. Minulta vaaditaan murha-uutisia, saunanpalo- ja lampaanjalan -katkeamisuutisia!
Voi kun sais aikaa kirjoittaa kirjoja.
Vaan ehkä on näin parempi. Jos kirjani eivät olekaan tarpeellisia. Vähähän ne menevät kaupaksi.
Ehkä kaikki on paras niin kuin tapahtuu!
Rauhoitun. Saan varmaan aikani siihenkin, jos tullakseen. Ellei muuten he potkaisevat minut Ilkan päätoimittajapaikalta ja ottavat – uutismiehen, hevosmiehen, pakinankirjoittajan.
Rauhoitun. Taidan olla väsynyt. Hyvä on päästä huomeniltana Helsinkiin.