Aurinkoinen mutta pohjatuulinen päivä. Kävin Holloa tapaamassa. Mies oli – työssä keskellä sunnuntaita! Hän haettiin sieltä. Juttelimme tunnin, puolitoista. Hieman hän virkistyi. Ei saa unta öisin. Hermosto epäkunnossa. Suree nyt, kun pojat laittoivat sahan. Mutta se ilmeisesti kannattaa, sekin. Ja kun miehellä on niin kelpo pojat!.. Taas kerran tyrkytin hänelle levon välttämättömyyttä, työn toisille luovuttamista. Mutta hän on sen saanut vereensä, se on tauti: koko touhu menee kumoon, jos hän vetäytyy syrjään. Hänen emäntänsä on huolissaan. Elias on tullut niin levottomaksi, epäluuloiseksi. Ymmärsin: ilkeäksi.
Se on sairautta. Katselimme sahalaitosta. Se on kokonaan ”firaapelina” tehty. Ja koko hyvin.
Se on tuo epäluuloisuus joka on kaikille vanhoille ihmisille ominainen tauti. Melkein aina erehdys. Kun sitä osaisi välttää, kuinka monta sydämen tuskaa sillä kiertäisikään.
Illalla näytteli Vaasan Työväen teatteri Seurahuoneella ”Mustalaisruhtinatarta”. Pääsyliput 20–18–15–12–10:-! Liput oli jo ahmien ostettu ennakolta.
Laihialla on siis varaa tällaiseen. Ne saivat ainakin 5000 mk.
Laihialta!
Se on suorastaan pelottava ilmiö. Sillä se nuori polvi, joka voi uhrata tällaiset pilettihinnat maalla mustalaisruhtinattaren katsomiseen, se nuori polvi ei kykene tulemaan toimeen pienviljelijöinä, joiksi maanviljelys yhä enemmän muodostuu. Koska nousevat uuden maalaiskulttuurin voimakkaat profeetat! Minä olen jo niin vanha, etteivät ne usko minua.