Kaupungissa aamulla. Kaikki hyvin. Toholammin maamiespäivän juhlanumerosta tulee kelvollinen. Ilmoituksia runsaasti. Viime kuu Ilkassa tuotti 800 mkn ilmoitusnousun. Hyvä! Lauri Suksi on kuollut! –
Olisimme menneet Annin kanssa hautajaisiin, jos olisin eilen jo tullut kotiin.
Niin, niin. Yks´ toisens´ jälkeen. Milloin minä? Hän oli vasta 34 vuotias. Siinä oli luonnetta, siinä miehessä. Tuhansille opettavaa. Mutta, kun sellainen mies kuolee, hän kulkee silloinkin korkeampia teitä kuin tusinaihmiset. Eikä häntä huomata edes, sillä hän astelee maisin jaloin samaa tietä kuin tusinaihmiset. Mutta sielu, se vaeltaa siellä korkeammalla. Vaan sitä ei moni huomaa.
On sangen merkillistä: miksi me pelkäämme kuolemaa! Helvetinkö vuoksi? Tietysti. Ja – jos ei helvetti-usko pidä voimaansa, – kuinka moni silloin Jumalaa etsii? Siis barbarismin vallassa elämme – Jumalaa pelkäämme, vain itseämme rakastamme; näemme ja tajuamme vain maisen elämän pikkuarvot, elämme ja kuolemme niille, niitten puolesta. Mutta elää, tehdä työtä Jumalan rakkaudessa, yhdessä Jumalan kera, sitä emme tahdo. Tahdomme nähdä Jumalassa hallitsijan, mutta ei työtoveria, – siinä orjuutemme, pikkumaisuutemme – barbarisen uskontomme hedelmä.
Jesuksen oppi, kirkastettuna kehityksen kautta, – siinä sittenkin ainekset tulevaisuuden uskontoon.