Kirkossa. ’’Enkel paimenill’’– minun silmistäni virtaavat vuolaat kyynelvirrat. Vanha lapsuudenystäväni Antero I[ipponen] laulaa ja soittaa. Mutta papit pilaavat asian. Rakas Jumala, miksi et sinä anna heille henkeä, että kerrankin voisivat irtautua tuosta sieluttomasta mataluudestaan puhumaan kansalle sotavuoden jouluna rauhanruhtinaan syntymästä! Nyt he lörpöttelevät aivan pieniä mitättömyyksiä, niin pieniä, että varmaankaan yksikään tässä kirkon täyttävästä odottavasta kansasta ei löydä hiventäkään sielunravinnokseen. Tuon uskonnon täytyy saada kokea sama myrskyinen vallankumous kuin kapitalismi ja suurvalta-militarismi.
Ja se saa kokea sen! Ihmiskunta on syntyvä uudestaan. Ei ainoastaan taloudellisesti, henkisesti ja yhteiskunnallisesti, vaan myöskin uskonnollisesti.
Nämä, vanhassa hapatuksessa uinuvat, ne, ne sitten koettavat muita opastaa. Ja jos ken ei heidän talutusnuorassaan kule, hänet tuomitaan.
Anarkia ei ole muuta kuin ihmiskunnan nykyisen kehityksen synnin summa. Eikö kapitalismi ole luonut sotarosvoja, ilkiänvoiton pyytäjiä? Mitä on kristillinen kirkko ja yhteiskunta tehnyt heitä vastustaakseen? Eivätkö kaikki ole rientäneet myymään kallista nälkäisille ja puutteen alaisille? Missä ovat säälin ihmiset? Asettukaamme Jumalan kasvojen eteen: Emmeköhän useimmat huomaa olevamme alasti? Ja emmeköhän huomaa, että katurosvojen edellä on huutavan äänenä ennustaen käynyt sotarosvo liikkuen yhteiskunnan sallimissa rajoissa, ilman, että yhteiskunta on vakavasti edes halunnut heitä hillitä?
Rosvous on meitä piirittänyt kaikkialla. Jokainen ottaa niin paljon kuin saa. Vallankumouksen alkoivat Saksan, Venäjän ja Itävallan keisarit kokonaan, yksinomaan rosvouksen merkeissä. Heihin liittyivät heidän alamaisensa, kapitalistit samoin kuin sosialistit. Ammunta alkoi valtiollisissa pattereissa, nyt se jatkuu katu-perherosvouksena.
Me tarvitsemme sotaväkeä pitämään kurissa itseämme. Me emme kyenneet sisällisesti muodostamaan itsenäistä valtiota ilman aseistettua pakkovaltaa. Me luomme sotaväen sellaisen, joka näissä oloissa takaa rauhan, joka takaa lain herruuden, ja jonka aseellisella auktoriteetilla täällä masennetaan niin gulashi kuin katurosvotkin.
Nykyaikaan palaa usein mieleeni aikaisemmin usein pohtimani kysymys ylellisyyden ihannoimisesta ja työn kammosta. Työnkammo, näet, on sosialismin avulla levenevä ajan henkinen sairaus. Työnilo taas, se on henkisen terveyden varma merkki.