Kävin Vaasassa. Luin sanomalehtiä. Ingmanin nimimerkin halpuuden purkaus U. Suomettaressa – pääkirjoituksena! Minä tunnen miten heidän luokkavihansa tähtää minuun. Miten heidän halvat sieluntunteensa luovat heille minusta ja tovereistani virheellisiä karrikatyyrejä. He perustavat mielikuvansa kansanvallasta tahallaan punakaartilaispohjalle. Taistellessaan omien luokkaetujensa puolesta, jotka he yhdistävät isänmaan etuun, he eivät aavista olevan ketään joka voisi ottaa asian puhtaammalta, ylevämmältä kannalta.
Siksi heidän vihansa minua kohtaan on niin syvä. He luulevat minua onnenonkijaksi, joka taistelee vain kunnian ja omien etujen nimessä. Noissa – aatelisten vanhoissa merkeissä!
Kuinka väärin!
Minulla on syvä rauha sielussani itseni vuoksi. Sillä olen sanonut Jumalalle: pelasta kansa ja isänmaa, anna tasavaltalaisuuden joutua tappiolle ja monarkian voittaa, jos siitä tulee kansallemme onnea. Mutta jos tasavalta tuottaa onnea, olen valmis Sinun käytettäväksesi isänmaan hyväksi, vaikka minun olisi kaaduttavakin! Mutta sen minä sanon Sinulle, Isä, pelasta minua aina joutumasta hallitukseen, tahi muuhun huomattavaan asemaan. Minä tahdon taistelun päätyttyä palata kotikylääni, saadakseni elää yksityisihmisenä vaimoni kera, lapsiani hoivaten vaatimatonta maamieskirjailijan elämää. Rakas Jumala: toteuta tämä ja pian!
Mutta kaiken tämän ohessa minä vakuutan: minä en ole hitustakaan väsynyt elämään. Minä en pelkää elämää enkä taistelua. Sillä minä uskon että Suomella on oma tehtävänsä historiassa ja että se ei ole vielä suoritettu: siihen suoritukseen me valmistumme nyt. Taistelun elämä seuloo parhaillaan akanoita nisuista. Luonnollinen valikoiminen tapahtuu. Kansa on voittava itsensä ja vihollisensa.
Mikähän tulee minun ainoasta pojastani? Rakastanko minä häntä oikeasti? Enkö näe hänen virheitään? Minä näen hänessä vain lupaavan pojan, jolla on luonteessa koko paljon hyviä taipumuksia, lahjakkuutta ja rohkeutta. Minä iloitsen ettei äitinsä, toisinaan alakuloinen pessimismi ole häneen ollenkaan pesiytynyt. Minä kaipaan hänen ja Kertun vuoksi maata. Maatyössä pääsisimme vielä lähemmäksi. Siitä johtuvaa luonnonhenkeä kasvatukseni kaipaisi. Se vapauttaisi hedelmättömästä neuvomisesta ja veisi hedelmälliseen työhön joka synnyttää työnilon oman psykologian.
Kerttu ikävöi maata. Hän saa täyttää tahtonsa. Alli on jo kasvanut kiinni maahan. Jumala selvittäköön elämän suuren salaisuuden joka tähän vetovoimaan sisältyy.
Saksalais-valtaa minä pelkään. Suomettarelaiset suhtautuvat siihen kuin sitä ennen Venäjään.
Olenko erehtynyt? Sen tulevaisuus näyttää.