Keskiv. 16. Tammik.

Kotona. Suuri suoja on pysähtynyt. No nyt on hallitus kumossa! Presidentti oli tiukannut Kalliolta päätöstä, hajottaako eduskunta. Hallitus päätti: ei. Niin oli päättänyt maalaisliiton edusk. ryhmän valtuuskunta sekä keskushallinto. Kallio on toisella kannalla. Hän olisi tahtonut hajottaa!
Nyt tuli tämä hallituksen eron syyksi. Hallitus on jättänyt erohakemuksensa melkein suorasta presidentin käskystä! Presid. on pyytänyt Cajanderia muodostamaan hallituksen. Suostunut. Siihen asti hoitaa hallitusta nykyinen.
Edusk. puhemies Virkkunen on myös presidenttiä kehoittanut hajottamaan hallituksen.
Niin ovat siis kokoomus ja sosialistit presidentin takana. Ne luulevat nyt vetävänsä pitkän korren vaaleissa. Mutta niin ei käyne. Tämä kaatumisen syy on keskustalle hyvä valtti!
Presidentin ote näytellä itsevaltiasta on ikävä ilmiö. Mutta toiselta puolen käsitän häntä, kun ajattelen miten vaikeata hänen on sietää Kallion päättämättömyyttä ja saamattomuutta. Joka tapauksessa oli tämä palvelus maalaisliitolle.
Myöskin toiselta puolen luulen, että presidentti, neuvoteltuaan kokoomuksen johtomiesten kanssa, pyrkii todellisuudessa oikeistohallitukseen. Sillä hän vihaa maalaisliittolaisia.
Joka tapauksessa alkaa nyt kuitenkin asema selvitä. Hauska nähdä, mitä lehdet sanovat huomenna.