Keskiv. 18. Heinäk.

Vaasaan. Nyt on pilvessä, ilmanpaine käy sadetta kohti! Olis hyvä että vähän sataisi sillä ruoho jo pyrkii kellastumaan. Lämpö on aamulla 18 ast. Sade tuli ja hyvä! Satoi koko iltapäivän niin vetevää että maa todella kastui.
Perälä kuulustelee paikanhakumahdollisuuksiaan Kylänpään koululle. Vastustin hakemista.
Kirjoitin Kalliolle kysyen aikooko hallitus esittää tulo- ja menoarvion menoja taas lisäämällä, osakeyhtiöiden verohuojennusesityksen ja uuden esityksen maantielaiksi? Kun olen kuullut että kaikkia näitä saadaan odottaa käyn yhä levottomammaksi. Maalaisliiton ryhti on silloin kokonaan poissa ja vuosikautisten raskaitten taisteluittemme voitot tuhlattuina.
Alajoki oli ilkkuen kertonut että kokoomuksessa on ruvettu kovin tykkäämään Kalliosta, kun hän ottaa huomioonsa kaikki Ingmanin neuvot. Heidän mielestään Ingman on nyt hallituksen poliittinen johtaja. – Ennen oli se mielipide jo päässyt valtaan että Ryti on hallituksen talouspoliittinen johtaja.
Minun käsitykseni mukaan kumpanenkin arvelu ja huhu on vähintäin liijoteltu. Mutta maalaisliittolaisissa piireissä näkyy niitä alettavan hyvin vahvasti uskoa, Ja siihen antaa aihetta se, että mitään talonpoikien toiveita vastaavia, mitään maalaisliittolaisia alotteita ei hallitukselta tule.
Todellisuudessa edustaa nykyinen hallitus tyypillisesti edistysmielistä politiikkaa. Kallio puolustautuu sillä että hän koettaa tehdä virastoissa pientä siivousta, mutta se on niin mitätöntä ettei siihen kukaan pane mitään huomiota.
Kun sen lisäksi hallitus on niin välinpitämätön ryhmästä ja asettuu sen ylä-, suorastaan ulkopuolelle, katkeroituu ryhmäläisten mieli. Minä olen kovin levoton lähitulevaisuuden suhteen.