Keskiv. 18. Toukok.

[Seuraavia matkalla tehtyjä muistiinpanojaan Alkio käytti viimeiseksi jääneen kirjansa Sanomalehtimies kesämatkoilla (WSOY 1928), s. 155–277 runkona. Osaksi teksti toistuu sellaisenaan, kuitenkin kielellisesti viimeisteltynä. Korvakuulolta usein hyvinkin väärin kirjoitetut paikan- ja henkilönnimet oli myös korjattu. Kirjan teksti on myös kohdemaille huomattavasti ”kohteliaampaa” kuin päiväkirjamerkinnät.] Hospitsista, ”Nordland” laivalle. Hauska toveriseura kokoontuu. Tuulee. Klo 10 lähdetään. Matkan osanottajat: [jätetty tyhjää tilaa]
Laiva ei, aallokosta huolimatta, paljon keinu, se on näet suuri. Tunnen hieman matkalla pahoinvointia, mutta se menee ohi. Voin taas mainiosti.
Tulemme Tallinnaan raikkaassa vesisateessa. Ministeri Holsti on vastassa. Autoissa hänen kotiinsa. Erinomaista. Holsti rouvineen ottaa ystävällisesti vieraikseen, mukana attasea Asko Ivalo nuoren rouvansa kera. Kirjoitetaan kirjeitä ja kortteja. Minä kotiin ja Paavolle sekä Kertulle, ja ensi kirjeen Ilkkaan.
Katsellaan Holstin mainiota, antiikki-kalustoa, juodaan kahvia. Keskustelemme hänen kanssaan politiikasta, hän kun aikoo nyt tulla takaisin Suomeen ja jättää tämän. Hän asettuu Vaasanl. it. vaalipiiristä ehdokkaaksi.
Junalle klo 6 kovassa sateessa ja autoissa. Suomen lähetystötalo on komea. Asetumme samaan makuuvaunuun. Komea makuuvanu. Sataa. Alakuloiset maisemat. Tallinnaa koertava omituinen hiekkaharju.
Vähitellen maisemat käyvät vauraamman näköisiksi. Näkyy jo metsääkin.