Keskiv. 2 p. Maalis.

Ruotsalaisen hiippakunnan perustamiskysymys oli tänään eduskunnassa kiistan alaisena, tahi oikeammin: 2:den uuden hiippakunnan perustaminen, joista toinen olisi ruotsalainen. Ehdotus hylättiin. Mutta Voionmaan ehdotuksen mukaan annettiin lupa hallitukselle tehdä yhdestä jo olevasta hiippakunnasta ruotsalainen. Hallitus oli uhkaillut kabinettipulalla, jollei hiippakuntaehdotukseen suostuta. Nyt kävi asia niin, että ruotsal. hiippak. perustamislupa saatiin, menettämällä yksi suomalainen.
Mielenkiintoista on nähdä mitä hallitus tekee.
Sotaministerin varustusvaatimuksista taitaa tulla kabinettipulan uhka.
Kirjailija Heikki Meriläinen saapui tänne. Matkalla Porvoosta. Halusi käydä m. m. Aholla. Soitin Aholle. Hänellä on – nuhaa, käynyt äsken lääkärissä, eikä voi ottaa vastaan!
Oli liikuttavaa nähdä Meriläisen viisaissa ja tunteikkaissa silmissä pettymyksen väre.
Hän suunnitteli matkaansa palatakseen jo huomenna takaisin. Ymmärsin että hän tunsi itsensä juuri Hkiin tulleena niin vieraaksi, että koti[-]ikävä tuli mieleen kuin lapselle. Otimme hänet hoiviimme. Pesonen ja J. A. Hnen ovat hänen paikkakuntalaisiaan. Huomenna hän tulee luokseni. Nyt hän sai mennä professori Kaarle Krohnin luo. Ukko alkoi sittemin virkistyä. Poislähtö on lykkääntynyt ainakin perjantaihin. Hänellä on huono kuulo.