Keskiv. 2. Toukok.

Vaasaan. Yöllä satanut. Pilvinen. Lämpö vain 4 ast. ½ 8 aamulla. Puhuin Malkamäen kanssa papin vaalista. Hän sanoi sen menneen niin, että kokoomukselaiset ilkkuivat maanantaina niin hävittömästi Kärkeläisten tappiosta, että ne kiihottivat toimintaan. Yön aikana tiistaita vasten laitettiin koko alapäässä kiireesti valtakirjoja ja siten saatiin vaalin suunta kääntymään.
Vaalin tähän suuntaan ratkaisi n.s. keskusta. Kommunistit oli pelotettu sillä, että jos Kärki tulee astuu voimaan uusi palkkajärjestys ja se tulee köyhälistölle kalliimmaksi. Sen vuoksi he olivat Kärkeä äänestämättä ja nyt äänestivät kokoomukselaista Lampolaa siinä tiedossa ettei se ota uutta palkkajärjestystä! Sosialidemokraatit taas äänestivät Kärkeä ja sitte maalaisliittolaisten ja kärkeläisten kanssa Vahlstedtia.
Sellaiset mielialat ratkaisevat siis papinvaalin!
Vaalin päätyttyä oli kirkkoherra Vainio sanonut: kyllä tämä vaali hyvin meni, Vahlstedt on Etelä-Suomen arvokkaimpia pappismiehiä.
Kenties. Saarnatessaan hän teki puhujana avuttoman vaikutuksen, mutta ihmisenä sangen hyvän. – Lehtonen kävi illalla.