Keskiv. 20. Huhtik.

Ruumistani yhä painaa sairaus. Nyt olen kuin kuumeesta toipumassa. Tunne samanlainen.Paavo meni aamulla.
Kokko-parka on nyt Inkerin tiliensä vuoksi lehdissä! Kuinka sen asian laita on? Kerrottiin ennen että se hänen poikansa on hoidellut niitä asioita.
Sain Hautamäeltä kirjeen, jossa hän ilmaisee osanottonsa sairastumiseeni. Minusta on lämmittävää että ystävät muistavat. – Liakalta ei kuulu mitään.
Koskiselaiset (Adolfin) istuivat iltaansa täällä. Hupaista.
Alli tuli illalla ja toi tutun, iloisen tuulahduksensa raikasta elämäniloa mukanaan.
Mäki myös kävi täällä.
Ahvenanmaan asia näkyy alkavan kääntyä Suomen eduksi. Se on meidän politiikallemme suuri voitto. – Kunhan vain joku keino auttaisi kurssin paranemiseen. Mutta siinä seisomme mykkinä.
Ihmiset ovat tulevaisuuden suhteen kovin levottomia. Minä en tähän ehdottoman levottomuuden makuun ole vielä joutunut. Minusta on tuntunut, että Suomi on nauttinut kohtalon suosiota, enkä käsitä miksi se nyt olisi lopussa. – Maailmassa tapahtuu suuri arvojen vaihtuminen. Se valmistaa rahavallan, rikkauksien vallan tulevaa kaatumista ja tärkeämpien elämänarvojen vallan ja arvon nousua. Se merkitsee paljon häviötä ja paljon uudestasyntymisiä. – Uskon siis ihmiskunnan, Europan, erittäin Suomen tulevaisuuteen. Uskoni ei perustu sallimuksen, vaan luonnonlakien johtoon. Meillä on raakaa, kuluttamatonta ihmisainesta, talonpoikaa, se on yksi tärkeä asia. Sisällinen sota on lyönyt leikkaushaavansa syvälle, mutta kansa on nouseva leikkaus pöydältä sittenkin kamppailuun jälleen terveenä. Meillä on maata jolle rakentaa. Meillä on tulevaisuuden tarpeiksi tärkeitä raaka-aineita, puuta, suosammalta ja kiveä. Mitkä taloudelliset mahdollisuudet meillä onkaan, kun vain älytön, utopistinen kommunismi, ja itsekäs keinottelukapitalismi saadaan asettumaan. Kun maamme alkaa itse tuottaa raaka-aineistamme voimaperäiseen maanviljelykseen tarvittavat tekolannat, täällä avautuu uusi Goosenin maa. – Mutta me tarvitsemme ankaran ”sisäisen taistelun” päästäksemme irti vararikkoutuneen Europan vaikutuksista, sen yli-ikäisen kulttuurin kahleista. Siksi on sisäinen sotakin ollut tarpeen. Tulee aika, jolloin punaisten ja valkoisten syntien yli vedetään risti, jolloin kansa kokoontuu kaatuneitten punaisten ja valkoisten haudoille kuin Golgatalle käsittäen että ne kaatuivat maailman syntien tähden. Ja silloin alkaa uusi polvi rakentaa uutta sisällisesti puhdistettua Suomea!
Toimiiko tässä kohtalo vai luonnonlait, vaiko molemmat yhdessä, sen selvittäminen ei ole tärkeätä. Tärkeätä on että uskoo näin tapahtuvan. Ja se tapahtuu.
– Kuinka minä olen väsynyt!
Läheneekö siis todellakin elämäni iltahetki jo näin nopeasti?