Keskiv. 22 p. Lokak.
Kieltolaki-liitto. Tänään klo 9 oli Kieltolaki-liiton koko toimikunnalla kokous suuren valiokunnan huoneessa. Säännöt ja laatimani ohjelma hyväksyttiin sellaisenaan. Kunhan vain nyt löytäisi kunnollisen sihteerin!
Lähetystöjä kävi tänään luonani: Talonomistajain ja Helsingin konserttipalatsiyhtiön puolesta.
Väärinkäytökset sotalaitoksen rakennushommissa. Luutnantti Ahto Sippola kertoi suurista väärinkäytöksistä sotalaitoksen rakennushommissa. Annoin hänen sanella puhtaaksikirjoittajalleni tietonsa. Otan asiaa tutkiakseni.
Judenitsh pyytää apua. Tänään ilmoittaa pääministeri että kenraali Judenitsh on asiamiehensä kautta pyytänyt Suomen apua!
Ei vielä! Ensin täytyy Suomen saada tieto – Pietarin valtiollisen merkityksen luovuttamisesta, sekä Itä-Karjalan oikeudesta saada vapaasti äänestää mihin kuuluvat.
Uusien opettajavirkojen perustaminen yliopistoon. Oli esillä. Esitin ponnen jonka mukaan uudistuksen toteuttaminen olisi lykättävä siksi kuin yliopiston kieliolot ovat suomalaisia tyydyttävällä tavalla järjestetyt. Kannattivat Pohjanpalo, Collan, Kallio, Lj., Hahl. Äänestys 6 – 6:tta vastaan. Pääministerin ääni ratkaisi asian vastakkaiseen suuntaan.