Keskiv. 24. Jouluk.

Jouluaattona. Siis, olemme taasen jouluaatossa! Sataa vettä, Alkiomäellä oli vähän lunta mutta sekin menee pois.
Olimme Paavon kanssa etsimässä joulukuusta.
Mikko Iipponen on saanut kunnallisneuvoksen arvonimen. Olin ensimmäinen onnittelija.
Antero Iipponen on äkkinäisestä sairaudestaan paranemassa.
Olen tarkastanut ryhmän valmistaman vaalijulistuksen. Se on monessa suhteessa epäjohdonmukainen, monet muutokset luonnokseeni ovat sen pilanneet. Minä annoin sille yleis-isänmaallisen luonteen, sen agraarista väriä on lisätty liijaksi, niin että sen yleisisänmaallinen tarkoitus jää aivan syrjään. Minun puolestani on vaikea tällä merkillä lähteä presidentinvaaliin. En ainakaan mene puhumaan. – Mutta, antaa nuorten hoitaa asioita mielensä mukaan! Sitä vartenhan minä olen syrjään jäänytkin.
Meillä oli rauhallinen ja hauska aattoilta. Oltuamme herttaisessa joulusaunassa, söimme ja istuimme joulukuusella, äiti, Kerttu, Paavo ja Lempi. Alli vain oli poissa. Tulee huomenna. Laulettiin jouluvirsi, luettiin vähän, jaettiin lahjat ja sitten nukkumaan.