Eilen aamulla jatkui istunto tänä aamuna klo 5.teen. nukuin klo 10:neen. Istunnossa päästiin siihen tulokseen että valtiopäiväjärjestys hyväksyttiin 2:ssa lukemisessa. Kustannusyhtiön asiat ei tahdo selviytyä. Kukaan näistä ei ota lujasti kiinni. Kokousta ei saatu tänään. Se vaikutelma minulla, harmin ja vetelyyden vaikuttaman lamauksen ohessa on, että ne sittenkin järjestyvät.
Istunnossa haukuttiin vahvasti v. 1919 hallitusta Karjalan politiikastaan.
Sitten tuli oikeuskanslerin vuoro. Kun mietintö hyväksyttiin tuli Charpentier luokseni ja sanoapöläytti:
”En minä olisi uskonut, että tekin olette mukana ajamassa minua pois tästä virasta. Minä eroan nyt. Minä kummastelen ettei kukaan keskustasta noussut puolustamaan.”
Hölmistyin. En ollut antanut asialle niin suurta merkitystä. En ollut edes kuunnellut keskustelua. Mutta minä olin mietinnön kannalla. Sillä todellisuudessa C. on ollut pehmoinen sotarosvouksiin ja myöskin n.s. valkoiseen terroriin nähden, vahingoittaen sillä juuri valkoisten arvoa. Sanoin hänelle, että en ollut katsonut olevani oikeutettu kieltämään tätä lausumasta tulkittuani asiakirjoja. Ilmoitin myös että olin kehoittanut valiokuntaa pyytämään oikeuskanslerin selitystä.
Hän oli kovin kiihtynyt, sanoi Setälälle, joka tuli selittämään ettei valiokunta ole Hakkilan lausunnon takana: ”No nyt sinä olet saavuttanut tarkoituksesi. Nyt minä menen!”
Jätin herrat riitelemään.
Muuten olen hänestä saanut sen käsityksen, että hän osaten vaillinaisesti suomea, on mielipiteiltään kokonaan hufvudstadsbladilainen, joten hän ei ole mies paikallaan, rehellisistä ja ystävällisluontoisista ominaisuuksistaan huolimatta. Oikeuskanslerin paikalla täytyy olla mies joka on lähempänä kansaa, erittäin suomalaista.