Kylmä aamu. Kirkas. Pastori Saaninkoski haudataan tänään. Menemme sinne.
– – –
Tulemme hautajaisista klo ½ 12 yöllä. Päivä on ollut vaikutelmista rikas. Siellä ei ollut paljo oman seurakuntalaisia, mutta sitä enempi muita, muualta tulleita heränneitä. Heidän keskuudessaan on ehdottomasti kaunis tuo toveri-ystävyyssuhde. Se on yhteisen aatteen, yhdistävän hengen, saman tarkoitusperän vaikutusta. Sen suuri arvo on käytännöllisyydessä. Se on ehdottomasti kansallinen liike. Syrjäinen panee kuitenkin sen heikkouksissa merkille sen, että veljeydentunne katkee aivan jyrkästi, kun tullaan kosketuksiin toisin ajattelevan kanssa. He voivat pettää kaupassa aivan kuin juutalainen, valehdella ja parjata ja vihata – sitä, joka ei kuulu heidän joukkoonsa.
Omituista on, että heidän katsantotapansa jyrkkyys taas seuraihmisinä lientyy hauskaankin seurusteluun, ankarat uskontovaatimukset väistyvät syrjään; heidän kanssaan voi saada aikaan hauskaa seuranpitoa. Sillä heidän ajatusmaailmansa on paljon enempi viljelty kuin suruttomain, kehittymättömäin kansanmiesten. Mutta uskontokaava, se on heillä perin ahdas ja suoraviivainen, aivan yksinkertainen ja käytännöllinen. Se lähenee juuri tämän kautta katolilaisuutta. Oman huonouden ja nöyrtymisen vaatimus on heillä uskonnon pääarvo ja Jumalan armon asettaminen kaiken yläpuolelle. Siis nöyrtyminen ja armon saaminen. Anteeksiannon iloa ei saa kuitenkaan tuntea, sillä silloin voisi ylpeys ja ilo päästä valtaan. Se on, tämä synkkyys, oikeastaan vapauttavan kristillisen hengen ja luonnon vastainen, siis luonnoton. Ja körttiläisilläkin on se muodostunut ulkonaiseksi teoriaksi vain. Sillä todellisuudessa he ovat elämässä iloisia ihmisiä, josta huomaa, että sisällinenkään elämä ei voi olla ”surullinen”. Kun heidän virsissään soi ijäisen ilon ihannoiminen ja kaipuu, osoittaa sekin vain että ilon luonnollisuus on heillekin – luonnollinen.
Keskustelin myöskin ukko Malkamäen kanssa. Kyllä hän on ikäisekseen aika valistunut. Laskee leikkiä paljon ja tuntuu aikalailla tuntevan sen keskeisen aseman mikä hänellä joukossa on. Minä luulen, että hän on hyvin herkkä loukkaantumaan, jos ei hänen sanalleen anneta ehdotonta arvoa.
Siinä oli useita nuoria pappeja, mutta kyllä minusta tuntuu että he eivät voi olla todellisuudessa niin synkkiä, kuin tämä usko vaatii, vaan että se on heillekin ”seurapuku” – joka putoaa pois kun tullaan maalliseen seuraan. Se olisi muuten inhimillisyydelle vierasta.