Keskiviikk. 23. Heinäk.

Aunuksen lähetystö oli eilen Aunuksen valiokunnassa. Sen puolesta puhui sokea hallituksen jäsen Seisse: Heinäk. 13, 14, 15 pnä oli Aunuksen kuntien edustajilla kokous, jossa oli edustettuna Munjärvi, Porajärvi, Säämäjärvi ja Repola. Siinä päätettiin pyytää Suomen hallitusta että ne saisivat yhtyä Suomeen. Samoin päätettiin pyytää Suomen vakinaisten joukkojen lähettämistä Aunukseen. Vapaaehtoisten palvelusaika loppuu elokuulla. Lähetystö kysyy Suomen hallitukselta: Katsooko Suomen hallitus voivansa ruveta turvamaan Aunusta tehokkaammin, vai jättääkö oman onnensa nojaan? Toivotaan rahaa 100 milj. lainana.
Holsti Aunuksen Suomeen yhtymisessä on huomioon otettava kansainvälisiä muodollisuuksia. Ensin on toimitettava kansanäänestys, sitten esitettävä se Venäjän kansalliskokoukselle ja kun se kieltää, silloin Kansainliitolle. Asian käytännöllinen järjestely jää Suomen hallituksen ja Engl. sotapäällystön huostaan. Sotarintamalla puollettava nykyistä asemaa.
Palosaari vakuutti että jos äänestys nyt pannaan toimeen, valtaava enemmistö puoltaa Suomeen yhtymistä. Väestö tosin on nyt äskeisten vastoinkäymisten vuoksi pettynyt ja hieman sekasin, mutta kun olot taas vakiintuvat toivotaan parasta. Yleensä toivotaisiin sinne Suomen vakinaisia joukkoja, jotka miehittäisivät 4 pitäjää.
Julin ilmoitti olevan myös sellaisia kuntia joissa vastustetaan Suomeen yhtymistä.
Seisse arveli Suomeen yhtymistä puoltavain nyt edustetuissa pitäjissä olevan 90 % ennen katastrooffia, mutta nytkin 60–70 %.
Engl. kenraali Maynard ei tunnusta Suomen vapaajoukkoja, vaan ilmoittaa tarkoittavansa jättää bolshevikeista vapautetut alueet Venäjälle. Englantilaiset painostavat karjalaisten liittymistä venäläisiin. Joukot siellä sekakansallisia. Pyytää miehistöä, rahaa ja viljaa.
Alkio lausui, että Suomen etu vaatii Aunuksen vapautusta. Nykyisen hallituksen päivät luetut. Hallituksen valta rajoitettu. Aunus on puollettava. Avustettava. Mutta uuden hallituksen asiaksi jätettävä se toteuttaa.
Julin. Jos nyt valmistunut ohjelma hyväksytään, 90 % asiasta on selvänä.
Tyydytti aunukselaisia.
Myyräntyö. Sisäministeri näytti raporttia, joka oli aiheutunut siitä että muuan, joka on valtion ja punaisten palveluksessa, Immonen, on seurannut erästä punaisten lähettiä ylioppilas Aino Neuvonen-Anderssonia Haaparannalle. Raportissa oli naisen kirjeistä joita hän vei R. Svendorsetskille Tukholmaan. Sanottiin että satamatyöläislakko menestyy hyvin, että nainen toi heille 300,000 kr. Ruotsista, y.m.
Kieltolain rangaistusmääräysten koventaminen.
Tänään hyväksyi eduskunta toisessa lukemisessa kieltolain rangaistusmääräysten koventamisen. Ainoastaan Colliander puhui ’’omantuntonsa’’ ja ’’kunniansa’’ nimessä sitä vastaan.
Kun asia oli esillä puhemiesneuvostossa viime maanantaina, vastustivat kaikki muut asian käsittelyä näillä valtiopäivillä, paitsi meidän miehet, sosialistit ja tri Mantere. Yksin P. Virkkunen ja Kailakin! Ja yleensä oli mieliala sille hyvin vastainen. Mutta puhuin asianharrastajille eri ryhmissä ja painostin asian tärkeyttä niin että asia otettiin vakavasti ja säädettiin laki.
Siis painostukseni vaikutti.
Presidenttivaali. Oikeistolla on hirveä hätä. Tänään olivat minulle puhumassa Mannerheimin puolesta Viipurista jääkärit Polón ja [nimi puuttuu]. Ainoa mies, johon jääkärit luottavat on Mannerheim!
Mutta minulla on vaisto, että nyt ei pidä antaa perään. Jos me saamme sosialistit valitsemaan Ståhlbergia sillä täytyy olla kotimaassa rauhoittava ja ulkomaalla vahvistava vaikutus.