Valiokunta koskeva ehtojen sopimisesta neuvottelujen pohjaksi venäläisten kansa oli koossa. Pääministeri, Ehrnroth, Valdén ja minä, sihteerinä toht. H. Gummerus. Ohjelmasta keskusteltiin yleensä. Pää eroavaisuutena minun ja ulko- ja sotaministerin välillä oli kysymys mahdollisesta Pietarin valtauksen avustamisesta, siinä tapauksessa jos nämä neuvottelijat lupaavat tärkeitä etuja. Heidän mielestään pitäisi se luvata. Minä taas sitä jyrkästi ja ehdottomasti vastustan. Meidän tulee heti alussa asettaa keskustelujen pohjaksi vaatimus Pietarin neutralisoimisesta ja esittää Venäläisille kauppaetujen ja rauhallisen vuorovaikutuksen suuri merkitys.
On asetuttava neuvotteluihin Skandinavian kanssa Itämeren neutralisoimisesta. He taas katsovat että Koltshakilaiset kohta valtaavat Pietarin, sen jälkeen ne eivät välitä enää mitään Suomen vaatimuksista, ellemme ole asekädessä vallanneet oikeuksia. Minä taas väitän, että tähän valtaukseen on järjetöntä hyökätä silloin, kuin Ranskassa ja Skadinaaviassa kuohahtelee jo uusi bolsevikiaalto ja Suomi tämän hyökkäyksen johdosta varmasti joutuisi sekavana epämääräisyyden tilaan, jolloin on vaikea sanoa kuka täällä olisi aseman herra. Se voisi päättää retken hyvin onnettomasti. Sitä enempi kun nyt tiedetään että ympärysvallat sitä vastustavat. Siitä tulisi kaiken todennäköisyyden mukaan fiasko. Sitä vastoin, jos Suomi seisoo sfinksinä armeijoineen ja antaa venäläisten itse järjestää Pietari, syntyy pian kuitenkin tilanne, jolloin edelleen bolshevistiseksi jääneiden Venäjän osien ja Pietarin välillä syntyy taistelu. Mitään vahvaa valtaa Venäjällä ei pitkiin aikoihin synny. Suomen armeijan maine, kun sitä ei ole saatettu vaaraan epävarmalla Pietarin retkellä, on yhä säilyvä ja velvoittaa venäläisiä kallistamaan korvansa meidän puheillemme.
Neuvottelut keskeytettiin kunnes ministeri Holsti tulee huomenna kotiin. Pääministeri kallistui minuun siinä, ettei millään ehdolla nyt ajateltaisi hyökkäystä Pietariin. Toisetkin alkoivat myöntää käsitykselleni huomiota.