Lauant. 10. Jouluk.

Ulkoasiain valiokunnassa. Ulkoministeri Holsti ilmoitti presidentin viime yönä hyväksyneen Venäjälle annetun nootin. Ilmoitettu: On kielletty sotaväen värvääminen, aseitten vienti y. m. Asyylioikeutta, se on karjalaisten pakoa Suomeen, ei voida estää, ei myöskään estetä humanitääristä avun keräystä. Lopuksi toivomus, että Venäjän hallitus ryhtyisi Karjalassa toteuttamaan rauhansopimusta.
Latvian, Viron, Puolan ja Romanian hallitukset ilmoittaneet kääntyneensä Kansainliiton puoleen kannattaen Suomen ehdotusta. Samoin ilmoittavat täkäl. suurvaltain lähetystöt kehoittaneensa hallituksiaan kannattamaan Suomea.
Useilla mailla on rauha Venäjän kanssa. Niitä vaatii oikeutensa valvominen kannatusta.
Toteaa: saatu muiden maiden puolelta suurta kannatusta asialle.
Rauhoitettu muita maita, että konflikti voidaan välttää.
Uhkaako Venäjän puolelta sotilaallinen vaara? Puhutellut asian tuntijoita. Ei salaa sitä, että Venäjällä on sotahaluisia kenraaleja. Mutta on jotenkin varmaa ettei neuvostohallituksella ole mahdollisuuksia talvisotaan. On sanottu Venäjän kernaasti haluavan nähdä onko sillä vaaraa naapurien taholta ja siksi antanut härnääviä nootteja kokeeksi. Kannakselle ei ole lisätty joukkoja. Vaihdettu.
Pääministeri Vennola selosti Tshernovin hyökkäystä, joka keskustelu minulla on erikseen. – Mitään suurempaa värväystä Karjalaan ei täällä ole tapahtunut. – Harvinaisia mennyt. – Yksityisten puuhia ei voida estää. Suojelusk. yliesik. päällikkö Zilliagus jyrkästi kieltänyt kaiken sekaantumisen asiaan. Jääkäritoimiston taholta samoin jyrkästi kielletty ettei he toimi asiassa.
Aseman vakavuutta venäläisten taholta teroitettu. Hallitus on maaherroja kehoittanut valvomaan ettei rauhansopimusta rikota. Toivoo että selvitään. Pelkää että Karjala tulee paljon kärsimään.
Helo epäili että viralliset toimenpiteet eivät ole vilpittömiä. Puhuu värväyksestä, etapilinjoista, asekuljetuksista junalla, y. m. Hallitus suhtautuu kysymykseen leväperäisesti. Näyttää siltä kun tässä olisi kyseessä vakavampaa kuin hallituksen selostuksesta käy ilmi. Vaatii kiinnittämään asiaan vakavampaa huomiota. Neuvosto-Venäjä ei aijo jäädä neuvottomaksi. Sille on mahdollisuus lähettää suurempia joukkoja tänne. Jos joihinkin toimenpit. Karj. hyväksi ryhdytään olisi se tehtävä suuremmassa mittakaav. Tällaiset pikku nousut tuottavat vain vahinkoa.
Sisämin. Ritavuori teki selkoa hallituksen toimenpiteistä. On varma ettei ylikulkua ole suurin tapahtunut. Rajavartioston tieten ei ole sellaista tapahtunut. – Lieksassa olivat aunuksel. pitän. kokouksen päättäen lähteä puhdistamaan Repolaa. Siitä tänne sähköt. Kielletty tällä puolen rajaa muodostamasta joukkoja. Sitten lie mennyt 2–3 mieh. joukkoina 100-kunta henkeä. Esitti useita rajaraportteja joissa vakuutettiin ettei ylikulkuja ole tapahtunut.
Vennola: Hallitus on tehnyt voitavansa. Jos vaaditaan agresivisempia toimenpiteitä se johtaa sotaan. Onko valiokunnalla sellaisia neuvoja annettavana?
Keto moitti vielä siitä, että oli käännytty Kansainliiton puoleen. Ei tulisi kysymykseenkään kääntyä kansainliittoon, jos Venäjän sijassa olisi Yhdysvallat. Vertaa tapausta Ruotsin alotteenottoon Ahvenanmaan asiassa. Niin kauan kuin Venäjä pysyy Kansainliiton ulkopuolella olisi asiasta ollut neuvoteltava näiden kahden välillä. Nooteissa Suomen taholta menty liian pitkälle. Suomen taholta ei olisi pitänyt esittää vaatimusta kansalliskokouksen kokoon kutsumisesta Karjalassa. On ilmeistä etteivät venäläiset voi suostuta siihen että yhdessä osassa on aivan poikkeava vaalitapa.
Ilahduttava kuulla sisäministerin toimenpiteistä, mutta ei ole vakuutettu siitä, että toimenpiteet ovat niin tehokkaita. Onko venäläisten tiedonantoja koetettu tarkistaa. Onko kontrolloitu mitä Lieksassa tapahtuu? Lukee kirjeen Lieksasta, jossa ilmoitetaan sinne saapuneen ammuslaatikoita. Sinne saapunut nuorukaisia suojeluskuntapuvuissa. Onko siis Lieksaa pidetty silmällä? Asettaa valtiollisen poliisin epäilyksen alaiseksi.
Holsti antaa erinäisissä kohdin tietoja. Todettu että Tshitsherinin tiedot eivät pidä paikkaansa.
Sisäminist: Kronstadtilaisia ei ole mennyt Aunuksen puolelle. Arvelee että Lieksan tapaukset ovat yhteydessä aunukselaisten kanssa.
Hakkila. Tässä on paljon enempi porua kuin asiaa. Ei pane sille suurta merkitystä. Luulee että viljakeräykset tulevat siviiliväen avuksi. Ei pane merkitystä valt. poliisin toiminnalle. Luulee ettei nykyinen tilanne anna aihetta levottomuuteen.
Vennola saanut eilen tiedon että on alkanut mennä kommunisteja Venäjälle.
Voionmaa: Plakaateilla kiihotetaan sotaa. Ei kukaan epäile ettei hallitus tässä tahdo johtaa hallitusta sotaan, mutta mitä se tekee estääkseen sotaa? Se olisi lujasti, ehkä eduskunnassa sanottava, että hallitus ehdottomasti estää sodan. Vaatii vastapainoa nykyiselle agressiiviselle sotapuuhalle. Pidetään yllä vain väärää toivoa Karjalassa.
Keto toivoisi että hallitus koettaisi inspiroida niitä lehtiä jotka ovat hallituksen käytettävänä. Hallitus ei ole tarpeeksi selvästi antanut politiikkaansa yleisön tietoon. Onko otettu selkoa, onko Hgin suojeluskunnasta lähetetty miehiä.
Vennola ottanut selkoa Hgin suojeluskunnan esikunnasta ja vakuutettu ettei se ole järj. mitään. Yksityisiä mennyt 10 – 15. Hallituksen ryhtyä tukahuttamaan Karjalan avustusta on mahdotonta. Venäl. kanssa vaikea tulla toimeen.
Ryömä. Turha esittää sellaista, kyllähän me sen tunnemme. – Tilanne muistuttaa asemaa Serbiassa mailman sodan alussa. Puhuu asekalistelusta. Sodanuhasta saatava loppu. Isketty harhaan ja perustettu vääriin laskelmiin. Hallituksen täytyy pitää silmänsä auki. Luottaa sisäministeriin, mutta ei hänen salaiseen poliisiinsa. Ei hallitus itsekään tiedä mitä maassa tapahtuu. Rahankeräyksiä estettävä. Hallituksen taholta ei.
Alkio: Tässä maassa on täytynyt oppia paljon nielemään. Mutta liikaa on vaatia hallitukselta sellaista poliisitarkkuutta jota vasemisto tahtoo tässä asiassa. Täällä on sallittu Venäjän neuvostovallan kommunistiagitatiota jo yli kärsivällisyyden, mutta en ole koskaan havainnut sos.dem. olevan sen suhteen levottomia. Sydämettä, jumalatta täytyy niiden suomalaisten olla, jotka rauhallisina nyt kuulevat Vienan hätähuutoja antamatta niiden itsiään liikuttaa. Venäjä on mahdoton, epärehellinen sopimuskumppali, sen kanssa täytyy menetellä olosuht. m.
Virkkunen yhtyy pääasiassa siihen mitä puheenjohtaja lausui.
Ryhmässä oli taas tuskallinen kohtaus. Kun eilen käsiteltiin eduskunnassa virkamiesten kalliinajan lisäys, ilmoitti Lohi minun kehoituksestani, että ryhmä tulee äänestämään valiokunnan ehdotuksen puolesta, jossa hallituksen esitys oli hyväksytty.
Mutta sitte Mantere teki edist. puolueen taholta ehdotuksen, että kuollut piste 1100–1200 indeksilaskusta poistetaan. Pääministeri Vennola meni puhumaan ja esitti sen hallituksen kantana!
Me siitä huolimatta äänestimme ryhmän päätöksen mukaan, ja se tuli päätökseksi.
Meille ei sanallakaan ollut hallituksen taholta ennakolta ilmoitettu että tuota tullaan vaatimaan. Se olisi niellyt noin 29 ½ milj. markkaa.
Kallio pyysi nyt että ryhmä kokoontuisi tänä aamuna. Kokoonnuttiin klo 9.
Siellä ilmoitti hän että hallitus lähettää kirjelmän valtiovarainvaliokuntaan ja pyytää indeksin kuolleen pisteen poistamista tämän vuoden jälkipuoliskolta. Kun samalla ilmoitettiin että hallitus tuskin tulee ilman tätä toimeen, merkitsi se pakkoa, sekä n. 20 miljoonan menoa.
Kun vastapainona tulisi ollemaan 13:sta kuuk. palkka, joka tekisi n. 60 milj. sekä mahdollisuus että heti vuoden alussa saataisiin uusi esitys, tulee tämä huokeimmaksi.
Tuntuu vain niin hirveän ikävältä että hallitus, erittäin meidän edustajamme huolimattomuudellaan ja asian ennakolta ilmoittamattomuudellaan panevat meidät tällaiseen välikäteen. Jos ehdotus tuli aikanaan, me epäilemättä olisimme hyväksyneet kuolleen pisteen poistumisen. M. m. minä, Elovaara, P.V.Hnen y. m. pidämme kuolleen pisteen luonnottomana. Vaihdettiin kiivaita sanoja. 18 ä 12 vastaan päätettiin alistua.
Mutta samalla koetetaan saada ponsi jonka ehdotin virkamiesten luvun vähentämisestä, sekä vastapalveluksena liukuvat viljatullit.
Varsinkin Leppälä ja Arffman olivat pahalla tuulella. Ja ymmärrettävistä syistä.
Paavo kävi luonani illalla. Söimme yhdessä. Hän meni Kallakselle. Sitten teatteriin. Puhuin kiusauksista. Hän sanoi ettei häneen mikään sellainen vaikuta. Uskon.
Soitin Harjulle. Hyvin puolet jälellä olleita Ilkan osakkeita on toki myyty jo. Tyydyttävä tulos. Hallinnon 21 p kutsutun kokouksen täytyne lykätä. Me viivymme täällä n. 22 päivään.