Lauant. 12. Marrask.

Ensin perustuslakivaliokunta. Sitten ulkoasiain, lopulta jaosto. Haastattelin maisteri Minniä Ruotsin 250 milj. lainasta. Hän kertoi että erinäisiltä yksityispankeilta oli sillä lunastettu 68 milj. edestä venäläisiä obligatioita syystä että v. 1918 hallitus oli niihin nähden taannut erinäisille yksityispankeille saman vakuuden kuin Suomen Pankillekin.
Eduskunnan päätös oli tarkoittanut että näitä lainavaroja sai käyttää vain valtion hallussa olevien venäl. oblig. tileistä poistamiseksi.
Yksityispankit olivat jo poistaneet nuo obl. tileistään suurimmaksi osaksi joten ne tulivat lahjana. Eräs Tampereella oleva pankki olikin tilittänyt ne voittotulona josta johtaja sai tandiemin.
Rahoja saivat Pohjm. Yhdyspankki 36 milj. K.O.P. 12 milj. j.nep.
Mutta Säästöp. Keskuspankille annettiin vain – Valtion omia obligatioita korvaukseksi Venäj. oblig.
Ruotsin lainasta maksetaan nyt 30 % korkoa.
Siitä piti maksaa 12 ½ milj. hankintaprov. vaikka Stenroth ilmoitti että se on hyvin kohtuullinen.
Kallion kanssa kävimme illalla juomassa kaakaokupin. Olin ensikertaa tänä syksynä Hgissä iltakävelyllä ja kahvilassa.