Yhä olen viettänyt rauhattoman kuume-unisen yön. Ruumista raistaa. Väsyttää. En voi mennä jaostoon. Kirjoitin Puukolle.
Pilkka kävi kertomassa että ryhmä oli jo yöllä pitänyt kokouksen Pitkäsen jutussa. Pitkänen oli suorastaan raivonnut, kun koko ryhmä asettui häntä vastaan. Hänen valtiopäivämies-arvonsa, muka, on kysymyksessä. Ryhmän kanta on nyt kuitenkin selvä. Tehköön nyt yksin mitä tekee. Mies on ilmeisesti verrattain härkäpäinen.
Olen soittanut professori Laitiselle. En uskaltanut olla enää sitä tekemättä. Hän tulee pian.
Professori Laitinen kävi luonani. Totesi ettei mistään vaarasta ole kysymys. Onhan se perheeni suhteen rauhottavaa.
Sitte kävi toveri J. A. H[eikki]nen rakkaan Karjalan asiansa kanssa. Uskollisuus on aina miehen kaunistus. Yhdessä tuumimme että meidän on täällä jätettävä paikkamme nuoremmille ja siirryttävä ”rintaman taakse”. Hallan ukkoa kovin näytti suututtavan Pitkäsen vehkeet ja aikoi mennä valiokuntaan.
Eri tahoilla on alettu panna merkille että presidentti Ståhlberg ei kykene nostamaan tasavaltalaista aatetta arvonsa, eikä millään tavalla kohottautumaan yli virallisen loiston ja kuivan lainopillisuuden. Hän tavottelee oikeiston suosiota asioilla, joilla hän samalla menettää meidän ja vasemmiston suosion. Hän ei yritäkään olla missään kosketuksissa esim. meikäläisten edustajain kanssa. Pelkään että asia tulee vielä pahemmaksi jatkuessa. Samalla kuin oikeisto ivaa hänen yrityksiään tavotella oik. suosiota, samalla menee vasemmistopohja jalkain alta. Hänen välinpitämättömyytensä sotilasväärinkäytöksistä, karkeista juopotteluista, y. m. on ihmeellistä.
K[kauko]ranta ja Väinämöinen kävivät luonani. V. on 70-v. karjalainen Tuugutista. Uuden hallituksen jäsen. On liikuttavaa, miten suuri ajatus valtaa yksinkertaisiakin. ”Älkää unhottako Karjalaa!” pyysi ukko. Sanoin: Toivotan Jumalan siunausta suurelle asiallemme!
Myöhemmin kertyi tänne joukko ryhmän jäseniä: Lohi, Perälä, Vesterinen, Raatikainen. Olen iloinen että he tulevat.