Vaasassa. Pilvinen sää. Muuten kaunista. Illalla kylvimme. Alli ja neiti Gran olivat täällä.
Äitiä on minulla ikävä. En ymmärrä miten minä tulisin toimeen jos hän katoaisi näköpiiristäni.
Eilen illalla oli Mikko Jouppi luonani. Hän kertoi m. m. miten Kust. Killinen oli minua vihannut ja parjannut! Se on minulle käsittämätöntä. Kerran hän oli eduskunnassa erään lähetystön kanssa luonani ja esiintyi suorastaan tyhmän kopeasti ja minuun jäi hänestä silloin jo hyvin ikävä vaikutus. Joupin kertoman mukaan oli hän otaksunut että minä ”kiivin” presidentin tuolille! Siis tuo sama mieletön mielikuva joka lukuisilla muillakin, jotka minua eivät tunne. Sellainen mielikuva tavallisesti syntyy vain sellaisissa aivoissa joissa oma pyrkimyshalu esiintyy valtavana. Siis aivan samoin kuin mustasukkaisuus ilmenee vain irstaissa mielikuvituksissa, joitten luoja pitää muiden mielikuvituksia samanlaisina.
Minä epäilen että on vieläkin, jopa oman puolueen kesken tuollaisia hulluja mielikuvia minusta. No minun täytyy tämäkin nöyryytys sietää.
Mutta sen voin tähän merkitä, että niin vapaa itsesuojeluksesta ja kunniani puolustuksesta en ole, että uhrautuisin presidentin virkaan johon en kykene. Minulle on ihmisellinen elämä tärkeämpi kuin valta ja kunnia joita annetaisiin vain pakosta. Minun kunnianhimoni rajoittuu siihen mihin minä kykenen, ei rahtuakaan edemmäksi. Mutta elämäni syvin tarve kohdistuu toverilliseen ihmisystävyyteen jota pyydän rehellisesti tavoitella kokonaan ilman teeskentelyä ja – samanarvoisteni piirissä. En ole etsinyt ylhäisiä tuttavuuksia, en luottamustoimia, en kunniamerkkejä, en korkeita paikkoja, en tiedä missään suhteessa etuilleeni.
Siitä olen iloinen. Näitä arvoja ei kukaan kykene minulta riistämään, ja senkin tiedän: ei aivan moni juuri näiden hankinnassa osaa seurata perässäni. Mutta minusta nämä ovat tärkeitä ja suuria elämänarvoja.