Lauant. 24 p. Sunnunt. 26 p. Marrask.

Nukuttiin hyvin. Kivimäki myöhästyi toista tuntia luennoiltaan. Pyryttää lunta. Minä näin unissani kasan mustia ja valkeita helmiä. Mieleni on alakuloinen. Onko jotain tapahtunut, tai tapahtuuko kotona? Työnnän levottomuutta syrjään vakuutellen sen aiheettomuutta, mutta ei tunnu oikein onnistuvan.
Olen ollut Väinö Kotkasen luona vieraana. Se on sangen herttainen perhe. Siellä olivat myöskin Tuokko ja Merikoski. Tarinoitiin paljon syvimmistä elämän kysymyksistä. Tuokko on menettänyt ainoan poikansa keuhkotautiin joka tuli sotaväessä. Se on häneen syvästi koskenut. Väinö Kotkanen on edukseen paljon muuttunut, tullut vapaammaksi ja miehistynyt.
Sieltä tullessani saattoi minua Tuokko, toisten piti mennä tunneilleen. Matkalla yhtyi meihin Salmensaari.
Olen lukenut Leinosen uuden kirjan ”Leipäpappi”. Se on suurenlainen saavutus! Meillä ei ole moneen vuoteen ilmestynyt sen arvoista alkuperäistä kirjallista tuotetta!
Tuokko kertoi kaksi kertaa uneksineensa että ryssät piirittivät linnoituksemme ja valtasivat ulkovarustuksemme. Sitten alkoivat miinoittaa sisävarustuksiamme ja työskentelivät varmoina voitostaan. Halusi varoittaa Kalliota.
Tilaisuuteen kaupungintalolle tuli runsaasti yleisöä. Kivimäki puhui kerran, minä 2 kertaa. Yleisö tuntui tulleen satutetuksi. Viivyimme ½ 12. Käskin hotellin yövartijan varmasti herättää minut niin että hyvin ehdin aamujunalle. Aamulla herään klo 4,50, juna lähtee klo 5,30, jalkamatka 2 kilom. Puen nopeasti, yövartijasta ei kuulu hiiskausta. Tulen alas, silloin yövartija herää. Alan nuhdella. – ”Suokaa anteeksi!” riittää. Ulkona kuitenkin odottaa ajuri joka oli illalla tilattu. Sanoi soittaneensa 10 k. mutta yövartija ei herää.
Ehdimme parahiksi asemalle.
Saavun Joensuuhun. Ari P[itkänen] vastassa. Juutilainen tulee makuuvaunusta. Ajetaan Arin kotiin. syödään.
Klo ½ 1 alkaa kokous. Sali täynnä vankkaa talonpoikaa 3- 4- 6- jopa 10 penink. matkoista! Se on tyypillisesti harvinaisen puhdas talonpoikaiskokous! Ja kun ne laskevat ”Suloisessa Suomessamme”, sitä kelpaa kuulla. Ensin puhuu Ari, sitten Juutilainen ja sitten minä.
Illan kuluessa ilmeni vaikutus m. m. siten että kirj[oitettiin, tark. merkittiin] Karjalan Maan osakkeita 98, yksi lahjoitti 1000 mk. Ne monet tuntuvat vapisevan liikutetusta innostuksella. Minua ne kohtelivat niin suurella rakkaudella ja huomaavaisuudella, että se liikutti mieltä. Viimeiseksi puhui eräs pienviljelijä minulle ja kertoi vaikutelmiaan Pyrkijästä alkaen. Se oli liikuttava puhe. Minun täytyy tunnustaa että saadessa tällaista tunnustusta tuvantäyteiseltä talonpoikaisjoukolta, mieli käy nöyräksi. Se ilmeni jo Sortavalassa, kasvoi täällä. Minulla on tässä suuri ja syvä edesvastuu.
Olimme sitten Arin kanssa teatterissa. Joutava kappale.
Yöksi tulin Turistihotelliin. Kirjoitan tätä siellä ja juon teetä.
Täällä on toissa yönä pyryttänyt metri lunta. Nyt on 16 ast. pakkasta.