Lauant. 26. Heinäk.

Ryhmässä keskusteltiin ryhmän suhteesta hallitukseen. Kallio alusti sen ilmoittaen että ryhmän edustajat jättävät paikkansa. Vuorimaa. Oikeisto ilmeisesti rupeaa nyt oppositsioniin. Keskustan on varustauduttava lujasti tukemaan hallitusta. Ehdotti Joukahaista uudeksi ministeriksi, sekä entisiä.
P. V. Heikkinen katsoi että ryhmän ed. on oltava hallituksessa, lisäksi Pehkonen. Relander oli sanonut Ståhlbergin aikoneen ehdottaa että nykyinen hallitus pysyisi paikoillaan siksi kuin edusk. syksyllä kokoontuu.
Niukkanen. Uuden asutusministerin ja elintarveministerin paikat on saatava maalaisliitolle. Nyt on saatu suuria voittoja. Sosialisteihin voidaan vaik[uttaa].
Alkio ilmoitti pyrkivänsä nyt pois hallituksesta kirjallisiin toimiin. Mutta ei tahdo asiassa tehdä vielä ehdotonta kysymystä, vaan on valmis jäämään syksyyn jos asianhaarat niin vaativat. Enempi miehiä on saatava hallitukseen. Piti keskustahallitusta tärkeänä ja ainoana mahdollisena.
Lohi oli sitä mieltä että nykyinen hallitus pysyy syksyyn asti. Jättää valitulle toimikunnalle valtuudet toimia hallituksen muodostamiseksi.
Kallio piti kokoomushallitusta luonnollisena. Voitaisiin kuitenkin kutsua joku kokoomuspuolueesta.
Joukahainen toivoi että nykyinen hallitus pysyisi syksyyn ja että meidän miehet koettaisivat järjestää olonsa siellä. Tuleva politiikka on oleva keskustapolitiikkaa, jota sosialistitkin ovat luvanneet kannattaa. Ryhmämme käytävä käsiksi verrattain rohkeasti. Ei kieltäydyttävä lisäämästä miehiä, mutta ei tungettava. Pitäisi Pehkosen tuloa hallitukseen suotavana.
Kokko. Mliiton pitää osottaa itsenäisyyttä. Edistyspuolue vaarallinen kilpailija. Oikealla kuiskataan että ennen johdettiin keskustan politiikkaa Alkion pöytälaatikosta, mutta kun hän tuli hallitukseen on se siirtynyt Ritavuoren laatikkoon. Pitäisi valitettavana jos Alkio luopuisi hallituksesta, mutta ryhmän kasvatus on jäänyt syrjään joten sekin on huomioon otettava.
Piitulainen pitäisi onnellisena jos nykyinen hallitus pysyy paikallaan. Syksyllä, jos oikeisto osottaa siedettävyyttä, on sallittava heidänkin tulla mukaan. Edistysmieliset epäluotettavia kavereita.
Heikkinen oli hallitusasiassa samaa mieltä.
Perälä. Syksyyn asti nykyinen hallitus. Ehdottomasti keskusta hallituksen kannalla. Toivoo että Alkio pysyy hallituksessa.
Täysistunnossa antoi presidentti Ståhlberg vakuutuksensa.
Presidenttiä tervehti hallitus Eduskunnan hallitushuoneessa, jossa ilmoitettiin että hallituksen jäsenet jättävät paikkansa presidentin käytettäväksi. Presidentti pyysi että hallituksen jäsenet jäisivät paikalleen.
Hallituksessa keskusteltiin hallituksen menettelystä. Vennola ja Soininen edistyspuolueen puolesta ehdottivat että hallitus jäisi syksyyn paikoilleen ja että varsinkin pääministeri sen tekisi. Alkio ilmoitti maalaisliiton puolesta saman toivomuksen. Ramsay sanoi hänen riippuvan siitä, miten ylin sotilasjohto järjestyy. Sotaministeri sanoi pelkäävänsä sotilasjärj. puolesta jos Mannerheim ei tule ylipäälliköksi.
Sotaministeri valtuutettiin presidentille esittämään koko hallituksen ja maalaisl. ja edistysp. ryhmien mielipiteenä, että Mannerheim toivotaan tulevan sotaväen ylipäälliköksi.
Päätettiin lähettää kiitos-sähkösanoma Mannerheimille.
Presidentin luona kävimme tervehdyskäynnillä, Luopajärvi, Hahl, Kallio ja minä. Minä lausuin tervehdyksemme ja onnittelumme. Presidentti vastasi tunnustaen että maalaisliiton eduskuntaryhmällä on suurin ansio siinä taistelussa, jonka kautta nyt on tasavalta saavutettu.
Presidentinvaali
Tekisi mieleni, kun olisi aikaa hiukan laajemmin tähän ikuistuttaa ne tunteet ja vaikutelmat, mitkä presidenttivaalin yhteydessä olivat mielenkiintoisimpia.
Vaalin toimittamiseen kokoonnuttaessa perjantai-iltana täyttyivät lehterit nopeasti. Hallituksen paikoille johdettiin ulkovaltain edustajat, sillä pääministerimme oli taas poissa. Odotus oli hieman jännittävä, vaikka jokainen tiesi mitä oli tuleva. Oli juuri levinnyt tieto Ignatiuksen kapina-uhasta (Katso 34 siv.). Kokoomus ja ruotsalaiset olivat vihassaan mykkiä. Painetut äänestysliput, 3 kunkin pöydälle. Äänestys toimitetaan. Tulos julistetaan 143 – 50 vastaan. Ei nouse eläköönhuuto, sillä olemme päättäneet hillitä itsemme. Mutta nuori viikinki, tuomari Procope korottaa terävän metalli-äänensä: Hän tahtoo ilmoittaa, ettei hän ole äänellään vaikuttanut tähän tulokseen. Hän jättää edesvastuun niille jotka sen ovat aiheuttaneet (!)
Se on tehty. Valtaava rauha täyttää mieleni.
Koko ryhmämme menee Korkeasaareen. Juomme siellä kahvit. Palaamme kaupunkiin.
Ryhmämme suhtautuu hallituskysymykseen hyvin ymmärtävästi: Se saa jäädä nykyiselleen syksyyn. En tahdo tehdä eroa, kun asema sen vaatii. Jään siis toisten kera. Nyt tulee meidän seistä paikallamme, presidentin tuolin kunnia vartiossa.
Vielä juhlallisempi tunnelma kun lauantaina klo 11 alkaa istunto. Nyt on koko hallitus paikallaan. Lehterit ja käytävät tupaten täynnä ihmisiä.
Presidentti astuu kalpeana, vaatimattomana hallituksen pääministerin viereen. Puhemies kehoittaa häntä antamaan vakuutuksensa.
Se tehdään. Salissa on haudan hiljaista. Ääni on alussa hieman epävarma, mutta saavuttaa pian ryhtinsä. Paperit kädessä eivät vapise. Puhemies puhuu. Presidentti vastaa. Koko sali lattiasta kattoon seisoo ja kuuntelee yhtenä korvana. Ei pienintäkään mielenilmaushuudatusta, otamme velvollisuutemme vaieten, mahtailematta.
Kun presidentti poistuu – sotaministerin autossa, sillä tomppelimainen Ruotsin lähettiläs Vestman oli ottanut presidentin auton – yleisö puhkee valtaviin eläköön – huutoihin. Katu puhuu!
Oikeistolehdet ilmaisevat typeryytensä. U. S. ja Iltalehti uhkaavat, puhuvat kuin kettu, joka ei saanut pihlajanmarjoja. Hbl. on siistimpi. Nuo kokoomukselaiset ovat aina kömpelöitä ja aina ne epäonnistuvat. Nyt ne asettuvat taistelukannalle laillista presidenttiä vastaan! Siihen he yrittävät saada mukaansa sotaväen, y. m. Vetävät varmaan lyhyen korren taas.
Se on puolue joka on täällä pitkät ajat jo kortteja sotkenut. Sen onneton tehtävä on ollut routavuotten alusta alkaen eristäytyä suomalaisesta rintamasta. Se on etsinyt tukea ryssistä, sosialisteista, ruotsalaisista ja nyt sotaväestä. Se on saapunut siihen, että se on nyt mitä tyypillisin kokoelma ihmisiä, joilla on joku syy olla tyytymätön oloihin. Senpä vuoksi se on nyt suomalaisen oikeiston mallikokoelma.
Nyt on siis se päämäärä saavutettu jonka asetin itselleni valtiollisen toimintani päämääräksi. Hallitusmuoto on saatu ja presidentti valittu ja kieltolaki hyvällä tolalla. Minä toivon että syksyn tullen Jumalani laskee minut siviilimiesten joukkoon, täyttämään uusia tehtäviä.
Kieltolaki-liitto
Toimikunta kokoontui tänään. Maalaisliitto ja sos.dem. ryhmä on päättänyt liittyä liittoon koko ryhminä.
Tämä on suurenmoinen yhteistyön voitto! Toimikuntaan valittu.
Maalaisliitto: Liakka ja Hanhisalo.
Sos.dem: Voionmaa ja Ryömä.
Edistysm: Kojonen ja Soininen.
Kokoomus: Lanne ja Ihamuotila
Kr. työv. Helenius-Seppälä
Ruotsal. Åkerblom.
Puheenjohtaja: Alkio
Sihteeri: Helenius-Seppälä.
Valmistusvaliokunta: Liakka, Voionmaa,
Ryömä, Soininen, Helenius-Seppälä, Alkio.
Tästä varmasti tulee kalu!
Poliittinen asema ja sosialistit. Pidän valtaavana kansallisena voittona sen, että sosialistit saatiin äänestämään porvarillista presidenttiä. Sen pitäisi tehdä erinomaisen vaikutuksen koti- ja ulkomailla.
Ja se oli keskustapolitiikan voitto.
Samoin se, että heidät saatiin ryhmänä liittymään Kieltolaki-liittoon. Se merkitsee sosialistisen ja maalaisliittoryhmän lähentymistä siveyspolitiikan alalla ja samalla näiden ryhmien yhteistyötä kieltolain toteuttamiseksi.
Tämä on myöskin suuri voitto.
Minusta nämä ovat aamunairueita, jotka ennustavat uutta aikakautta jo sisäpolitiikassammekin.
Satamatyöläisten lakko. Ed. Tanner ja Puro kääntyivät puoleeni pyytäen alottamaan sovittelut satamatyöläisten lakon lopettamiseksi.