Vaasaan. Sain aamulla mennessäni asemalle sähkösanoman, jolla kutsutaan ensi junalla Helsinkiin. Se oli tullut illalla klo 9. Väittävät, että sitä on oltu tuomassa, sekä klo 9 jälkeen illalla että klo 5 aamulla. Emme ole mitään jyskytystä ovella kuulleet! Epäilen etteivät ole olleetkaan. No niin! Illalla Helsinkiin. Olin ajatellut mennä vasta huomen-iltana.
Ilkan osuuskunnan kokous oli. Hyväksyttiin, että olimme maksaneet Haapalalle hänen 9 kk. sairautensa aikana hänen koko palkkansa. Kokous oli muuten toivorikas ja sopuisa.
Uuden romaanisarjani ajatus toimii yhä aivoissani. Sen ensiosan, ’’Keisari-rikos’’ ajatuksena ja aineksina tulisi olla helmikuun manifestin ja siitä johtuvien syiden vaikutus kansan moraaliin. Silloin tarjoutuivat käytettäviksi m. m. seuraavat ilmiöt:
Suomalainen virkamies, joka on kärsinyt ylennykseensä nähden ruotsalaisen sortoa, herää ajattelemaan oman etunsa kannalta alistumista, päästäkseen sitä tietä nousemaan. Hänen sielussaan muokkautuu maaperä siten, että venäläiset tuntuvat lupaavan etuja ja valtaa suomalaisille. Siihen viittaa Y.-Kn esiintyminen, josta tulee omantunnon tyyny suomettarelaisuudelle. Kansalaiskunnia saa uuden sisällön. Ne ryhmittyvät, jotka käsittävät etunsa isänmaan eduksi ja viljelevät ajatuksiaan siihen suuntaan. Tämä saa vaikuttimia myöskin uusista porvaripiireistä, joissa porvarikunnia on nopeasti häviämässä. Ihmisissä on syvä sisällinen nousukashimo. Siinä on suomettarelaisen virkamiehistön perusaate. Isänmaa hiljaa sivulle! Oma itse esiin! Kun sitte joukossa on hiljaisia, vilpittömiä, nöyriä luonteita, jotka antavat tälle keinottelevalle alistumiselle nöyryyden, säilyttämisen, keisarikunnioituksen luonteen, kääriytyvät kiipijät tähän kaapuun.
Suomalainen mäkitupalainen tai torppari. Hyvin köyhä. Uskovainen. Mutta sielussa ovat muutamat sosialistien etusoitot jo synnyttäneet levottomuutta ja ristiriitoja, jotka eivät enää laskeudu entisiin uomiinsa. ’’Keisari-rikos’’ antaa paljon ajattelemisaihetta: toiselta puolen tottumus lain kunnioittamiseen, tekee siitä uuden kysymyksen. Mutta toiselta puolen maansaantijutut vievät siihen maahimoon aivan kuin penikkaa maitokupille ja keisari saa 1/2 milj. lahjallaan S.valt. varoista satojatuhansia salaisia kumartajia.
Silloin alkaa uskon auktoriteetti horjua.
Sosialismi ja kirkko joutuvat ensi kosketuksiin näissä sydänmaan mökeissä. Ja kun keisari on sosialismin puolella, sujuu ja työntyy Jumala vähitellen takalistolle välinpitämättömyydestä, tahi sulaa keisaritahtoon. Kaikki mikä sitten tukeaa tätä horjuvissa mielipiteissä, kehittyy uskonkappaleeksi, luokkatietoisuudeksi, joka samalla opettaa tarkastelemaan rikasten elämää aivan uudessa valaistuksessa.
Näin tullaan kosketuksiin pappien ja uskovaisten kanssa. Ollaan yhtä mieltä, että keisaria ei saa vastustaa, mutta erotaan jyrkästi: kun köyhät ja keisari tahtovat jakaa rikasten maat.
Helmikuun manifesti oli kauan valmisteltu historiallinen pommi, jonka tarkoitus oli hävittää suomalainen valtio, mutta joka tulikin siksi tulikipinäksi joka sytytti suomalaisuuden aatteen tuleen.
Suuri-adressi oli vastapommi. Niin sotivat kansa ja keisari.
Se alkaa kutoutua tulevaksi vallankumous-bolshevismiksi, elämä Suomessa. Se valmistaa helmassaan tyyssijaa ihanteellisille Venäjän vallankumouksen valmistajille, joiden kintereillä tulee maanjäristys: suursota ja bolshevismi.
Ensi nidos käsittää vain kuvaukset suurlakkoon asti. Loimilangat ulotetaan kauemmaksi.
Suurlakko on Suomen kansan vanhurskauden näyte, se valtakirja, jonka nojalla historian hengetärten on pakko hyväksyä Suomi kansaksi ja valtakunnaksi joka laatii itse kohtalonsa. Se on siveän kansannuorukaisen itsetiedoton ote.
Kohtalon sormi rikeeraa mahtavasti joukossa. Keisarin valapattous, siveellinen lankeemus perheessään. – Suomen asevelvollisuuden hävitys ja Japanin sota.
Suomen tärkeä strateekinen asema Euroopassa. Euroopan omantunnon ilmaukset.
Kansan herättäminen sosialismin ja nuorisoliikkeen kautta.
Taantumuksen, luokkatietoisen porvariston asettuminen takajaloilleen.
Yleinen henkinen ja taloudellinen tila Euroopassa. Kapitalismin siveellisen rappeutumisen ilmiöt. Militarismin ja imperialismin itsekkäät ja mielettömät unelmat.
Suomi imee tätä henkeensä kuin lapsi. Mutta se ei saavuta kapitalistista ensiaskeltaan, ennen kuin sosialidemokratia hyppää jo pöydänpäähän. Se putkahtaa kuin kanan hautomasta hanhen munasta.
Kirkko saarnaa vanhaa jumalansanaa köyhille – mutta sallii rikasten päästä maksamalla. Kansa herää nyt vasta huomaamaan ristiriidan. Jää pois kirkosta – kuten rikkaat ovat jääneet, ja herrat jo ennen heitä. Papit kauppaavat uskoa jolle materialismin myrkyttämä kansa nyt nauraa. Kansansielussa tapahtuu nopeasti uskon vallankumous. Köyhät menevät sosialidemokratian, rikkaat ja herrat kapitalismin puolelle. Niillä molemmilla on jotain tätä elämää varten.
Runous on saamatonta samoin kuin muukin taide. Sen omatunto on turtunut. Se koettelee aviorikosta, jumalanpilkkaa, kansankumartelua ja imartelua, ylhäistä herruutta y. m. – mutta lankee aina siipisatona – jokapäiväiseen kapakkahumalaan ja kapakkarakasteluun. Kaikki tämä automaattisena Euroopan apinoimisena ilman mitään ajatuksen lentoa, sieluntulta, – ilman minkäänlaista Väinämöisen otetta. Ilman minkäänlaista suomalaista otetta: nousta apinoimisen yläpuolelle.
Ainoa miksi kansallinen elinvoima näkyi, oli köyhälistön nousu, joukkonousu.
Sivistys ja runous – taide pelkäsivät sitä. Ja varsinkin arka kapitalismi. Miten raukkamaisesti porvaristo alentui luopuessaan säätyvallastaan ja sitten puolueohjelmissaan tarjotakseen – torppareille eläkkeet talonpoikain maista – saadakseen itse hallita, vain hallita ja koota tavaraa! (vden 1906 ohjelmat ja agitatsio.)
Taide, laulu, näytelmä, maalaus maalaa, soittaa, laulaa tämän ’’eurooppalaisen välikäden’’ palveluksessa. Hovinarrina!
Sillä aikaa heräilee jo talonpoikakin, käydäkseen työmiehen jälessä kilpasille. Luonto vetää. Elämä kutsuu. Suuri aika kutsuu.
Uusi kansa, valtakunta alkaa syntyä. Mutta sen herrasväellä, joka on palvellut vieraita jumalia, on valtansa iltahetki. Mooses ei saa nähdä Kaanaanmaata. (Uusi Suometar).
Uusi maahenki. Vuokralaisessa alkaa syntyä kyllästys asua vuokramaata, herätä itsenäistymisen ajatus. Se on talonpoikaistunne. Vapaa mies.
– – –
Junassa, matkalla Helsinkiin.