Lauant. 3. Syysk.

Saavun Helsinkiin. Hospitsiin. S. N. Liiton neuvottelukokoukseen. Tapaan useita tuttuja, mutta kun olen työstä jo syrjässä, tuntuu kuin välimatkaa nykyisin rintamalla olevien kanssa olisi vaikea voittaa. Henki tuntuu niin erilaiselta. Nyt on niin paljo teorioita, silloin oli henki ja aate etualalla. Puhuin heille. Vaadin esim. talvipäivien suhteen palaamaan henkisempään, aatteellisempaan. Enempi uusia kysymyksiä päiväjärjestykseen. Herätystä. Kiistelyä. Tarvittaessa taisteluakin. Tunnustivat oikeaksi, mutta – olivat haluttomia!
Illalla olin maalaisliiton eduskuntaryhmän tutustumistilaisuudessa. Hieman kuivaa ja kankeata. Pyysivät puhumaan. Tein sen.
Päivällä olin hetkisen eduskunnan lehterillä katsomassa puhemiehen vaalia. Kallio tuli valituksi. Torppa ikäpresidenttinä. Toimitus tuntui kiinnottomalta. Mikä onni, etten enää tarvitse olla mukana!