Lumoavan ihana aamu! Syötän Helunalla ja Jumbolla leipää. Puuhaan aamuaskareita kartanolla. Tuntuu niin ihanan kotoiselta kun ei tarvitse ajatella aina lähtöä, kaupunkiin lähtöä. Ja sitte käyn pöytäni ääreen. On ilta ihanan päivän jälkeen. Kerttu tulee karjaa ajaen ja laulaen metsässä. Päivällä Paavo, Veikko ja minä aitasimme eläimille uuden alueen. Monta pikku askaretta on tehty. Tämä kotoinen puuha on minun mieleeni! – Ja siinä välissä on taas romaanikin kappaleelta jatkunut.
Minä olen vain levoton kansantaloudellisesta elämästä. Työlakot alkavat ja hinnat laskevat.
Kallio on vt. sotaministerinä. Pelkään etteivät seuraukset ole hyvät. Tänään taas U.S:ssa paljastuksia sotaministeriössä eikä hän pysty niitä mätäpesiä puhdistamaan.
Ja maailma laittaa sotaa, – ilmeisesti sotaa!
Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä tarkkanäköisemmäksi ihmisten heikkouksien suhteen. Olisi erinomaista jos voisi vetäytyä syrjään, saada kaikilta huomaamatonna, elää omaa elämäänsä, kenties säilyisi ihmiskunnioitus paremmin. Mutta elävä ihminen ei voi, eikä saa sitä tehdä. Pitää taistella kuolemaansa asti parhaan puolesta minkä tuntee.