Vaasaan. Leuto, 1 ast. pakkanen. Illalla oltiin pappilassa rovastin nimipäivillä. Hauskaa tarinaa. Kerttu ja Paavo lähtivät Kurikkaan. Pappilasta palatessa oli ihmeen komea ja ihana kuutamo.
Tuntuu siltä kuin seuraelämä muuten yhä henkisesti heikontuisi, ainakin minun puoleltani. Alan tottua siihen, että puhutaan vain kaikenlaista joutavaa, enkä enää janoa jalompaa, niin kuin ennen. Enkä voi siitä edes keskustelua virittää. Ihmiset ikävystyvät. Merkitseekö tämä henkisen näivetystilani alkamista? Henkistä kuolemaa? Yksin ollessa vielä silloin tällöin ohimenevästi innostun.
Mutta minun on vaikea esim. kirjoittaa henkevistä asioista. Lukijat kyllästyvät niihin ja hymyilevät takanapäin – luullakseni minua säälitellen. On tullut uusi aika minulle. Tunnen olevani siihen vieraassa suhteessa. Minun pitäisi kyetä väkevästi haukkumaan poliittisia vastustajiani, kirjoittamaan innostuneesti sota-asioista, nyrkkeilystä, hevoskilpa-ajoista ja jumalaties mistä. Mutta minä inhoon kaikkia noita.
Turhaan etsin ystäviä, joita elämäntuli polttaisi ja sulattaisi selvittämään elämän suuria kysymyksiä. Ja siksi juuri itsekin sammun.