Lauant. 8. Syysk.

Vaasassa. Ilma siivo, kesäinen. Leskelä oli Vaasassa. Tuli kanssani Laihialle. Mies on nyt kokonaan muuttunut. Nöyrä, eikä enää niin tuomitseva. Hänellä on nyt toimitettavana ja pienen yhtiön kustannettavana Jämsän sanomat ja ”Imatra.” Oli hyvin iloista taas nähdä hänet tällaisena. Toivon hänelle kaikkea hyvää. Tänään oli Lahdensuo soittanut Helsingistä, hallituksen puolesta siitä artikkelista, jossa vastustin kapinarikollisten eläkkeitä.
Näkyy loukanneen hallitusta, kuten on ymmärrettävääkin. Samalla oli pyytänyt, ettei toista asiaa koskevaa, U. Hannulan kirjoitusta julaistaisi.
Sitä en julkaisekaan. Se on liian raju; sitä paitsi olisi tahditonta niin usein samasta asiasta kirjoittaa. Asiallisesti olen Hannulan kannalla.
Sitten soitti Hannula. Lohi oli soittanut Pohjolan Sanomiin ja määrännyt, ettei Hannulan kirjoitusta saa julaista! Oikeutetulla kiukulla H. esitti suuttumuksensa näin räikeän menettelyn johdosta. Kehoitin häntä menemään saunaan. On ilmeistä että ryhmän on vaikea tulla hallituksen kanssa toimeen.