Lauantaina 15. Marrask.

Aunuksen lähetystö johtajina Seisse ja majuri Talvela. Ehdottavat nyt ehdottomasti Aunuksen valtaamista. Sitä paitsi tarvitaan Marraskuuta varten vielä 200,000:- Judenitsh tarjoaa apua ja rahaa. Esittävät Aunuksen hallituksen pöytäkirjan jossa on uhkaus, että jollei Suomen hallitus auta, on apua etsittävä muualta.
– Mistä! Venäjältä?
– Ei, sanoo Seisse. Arvellaan Euroopasta.
– Sieltä ei tule.
– Hm.
– Ne tuntevat pettyneensä, jollei Suomi nyt auta. Kääntyvät silloin Venäjään. Mutta he jäävät tälle puolen, he, hallituksen jäsenet.
Talvela selittää, että retken vapaaehtoisten valmisteluun tarvitaan 1–2 kuukautta. Jos vapaehtoisilla vallataan pitäisi vakinaisilla miehittää. Uskoo että rahoja kyllä saadaan ulkomailta. Ellei nyt toimita on turhaa nykyistä jatkaa. Tulisi suoritetuksi 5000 miehellä.
Selitin että en luule että aktiiviseen toimintaan nyt ryhdytään, sekä, että he eivät näy tuntevan avun- ja rahansaannin mahdottomuuksia. Sanoin että ratkaisu suureksi osaksi riippuu siitä minkä kannan sota- ja ulkoministeri ottavat.
Liettuan edustaja Zarine kävi mutta emme tulleet kielestä toimeen. Saa tulla maanant. klo ½ 1.
Mieleni on apea etten pääse kotiin, omaan työhön, rauhaan ja kotiväkeni pariin. Mutta se aika täytyy tulla pian!