Kotona. Ihana aamu. Jo klo 8 on lämpö 10° klo 10 jo 15° varjossa. Otin yhdestä ikkunastani toiset lasit pois. Huone raitistuu, kun kevättuulonen huokuu sisään, jossa vielä tänään lämmitettiin. Luin Alli Trygg-Heleniuksen kirjoituksen ”Naisten äänestä” naisista sanomalehtialalla. Verraton! Kyllä hän olisi kaikkein ensimäisiä viivanaluskirjoittajia. Siinä on elämää, sukkeluutta ja satiiria.
Eilen illalla oli Kertulla ja minulla vakava keskustelu hänen herranehtoolliselle menonsa johdosta. Ei voi uskoa, että herranehtoollisessa nautitaan Kristuksen ruumis ja veri, sekä, että siinä tapahtuu syntein anteeksi antamus. Oli sanonut tämän pastori Saaninkoskellekin, mutta ei tämä ollut kyennyt millään tavalla lasta vakuuttamaan.
Selitin hänelle rehellisesti ja avonaisesti mitä minä asiasta ajattelen. En minäkään ole ikinä voinut sitä uskoa. Mutta suuren opettajan, ”Jumalan pojan” muistoksi voi ihminen kyllä tämän atrian nauttia. Kristus toi valoa, vapahdusta henkiseen pimeyteen. Kirkko on tehnyt pakollisesta herranehtoollisesta yhteiskunnallisen kysymyksen. Sellaisenaan on siitä tehty tapa, joka yhteiskunnan kannalta ei ole enää pyhä, vaan jota säännöllisesti ylitsekäydään. Se on meillä kuin vero, pääsymaksu, tahi muuta sellaista. Mutta Jumala ei tällaisiin pikkuasioihin takerru. Hän katsoo mielellään ristiriidan ihmistä, sillä sellaisessa on tapahtumassa jumalallinen valkeneminen. Jumala ei kysy rippiä, ei kastetta, hän kysyy tekoja ja tarkoituksia. Sakramenttien varjoissa ja päällä nukkuvat miljoonat vanhurskaan unta.
Jos ehtoollisen nauttii voi sen ilman vilppiä nauttia Jeesuksen muistoksi ja sielussaan antaa sille se merkitys. Lapsi voi varsinkin tämän tehdä. Minä tein niin vain 40 ikään. Mutta sittemmin en ole enää voinut.
Kerttu selvisi, sanoi että hän voi nyt tehdä sen. Uskonsa tunnustusta hän vakaasti epäili, mutta koetin selvittää sen merkitystä laajemmin kuin kirkko sen käsittää.
Mutta itse tulin tämän johdosta taas ajattelemaan miten suunnattomasti ajastaan jälessä on uskontoopetus ja oppi. Nuoriso ei siitä enää sellaisenaan saa sitä hengen ravintoa, jota he kaipaavat. Ja vaikka on toisia nuoria, etupäässä suurkaupunkien tyhjään kulttuurielämään kyllästyneitä nuoria, jotka vielä löytävät elämää lunastuskäsitteen pintapuolisessa opissa, se ei merkitse sitä, että tämä voisi olla kaikille edelleen hengenravinnon A ja O. Kristus olisi tuotava elämään, meidän joukkoomme, ei lunastajana, vaan opettajana. Nuori sielu tarvitsee enemmän opettajaa ja elämänohjetta kuin lunastajaa. – – –
Kirjoittanut S.N. Liiton Vuosikirjaa varten: Häilyvätkö nuorisoseurojen ihanteet pilvissä?
Äsken tuli Laihian herra nimismies Aarne Aalto koululta päin ylioppilaslakki päässä ja aivan sikahumalassa. Tie ei tahtonut piisata. Vaatteet ravassa. Ihmisiä paljon liikkeellä.
Tällaisen kädessä on Laihialla siis oikeuden valvonta, kruunun käskynhaltian toimi!
Vähän omituista. Vähän myöhemmin kävi p.H-la [poliisi Hannuksela] minulle ilmoittamassa että minua urkkijat pitävät silmällä. Sanoi edellä mainitun kehoittaneen häntä varoittamaan minua. Tiedonanto sellaisenaan ei tehnyt minuun mitään vaikutusta.