Lauantaina 23 p. Helmik.

Olin taasen yötä toisessa paikassa. V:llä. Partani uhrasin.
Vetsernis Thas kertoo, että Venäjän neuvostohallitus on kutsunut punaiseen armeijaansa, myös Suomesta sotamiehet. Sitä ei täkäl. lehti kerro.
Sirola ja Ahvenanmaa.
Sirolalle, ulkoasiain valtuutettuna, oli Ruotsin konsuli hallituksensa käskystä tehnyt kysymyksen: ’’Eikö Suomi aijo julistaa Ahvenanmaata neutraaliseksi?’’ Sirola, kansanvaltuuskunnan puolesta vastasi: ’’Asia kuuluu Venäjän kansankomisarjatin ulkomaan osastolle.’’ (Vetsernj. Thas.)
Bellingin taisteluissa olikin kaatunut vain 6 suojeluskuntalaista, mutta punakaartilaisia tuotu Porvooseen 29 kuormaa.
Valheita. Turun ja Kirkkonummen tappelutiedot näyttävät olevan aivan valheellisia.
Aho kävi täällä. Hieman synkällä mielellä. Lohdutin. Lantto oli kauan.
Molemmat Hiidenheimot kerrotaan tulleen murhatuiksi.
Mieliala tuntuu nyt olevan yleensä alhaalla. Se johtuu siitä ettei nyt ole pariin päivään tullut Vilppulan rintamalta mitään tietoja. Sitä vastoin lehtien tiedonannot kertovat punaisten etenemisestä.
Tämän selitän näin: Täällä on tilanne otettu liian lapsellisesti, odotettiin Mannerheimin hyökkäävän kuin kylätappelussa päätä pahkaa. Nyt on vasta kuukausi kulunut. Sinä aikana on täytynyt maasta polkea suuri armeija, tuoda sille aseet ja harjoittajat meren takaa, harjoittaa! Jos he olisivat ilman varustamatta rynnänneet, se olisi ollut rikos. Sitä vastoin vastustajat ovat pestanneet ja harjoittaneet koko kesän, varsinkin syyskesällä ja syksyllä, sekä varanneet aseita. Ja ryssät!
Jos Mannerheim voi kunnollisesti hyökätä Maaliskuun 10 päivän tienoilla, se on loistava tulos.
Tähän astiset taistelut Vilppulan rintamalla ovat olleet etuvartiotaisteluita, joiden tarkoitus on estää punaisten siirtyminen pohjoiseen päin.
Lopusta luulen olevani varma. Mutta hirveästi se kysyy miehiä.
Voi niitä, jotka saivat tämän aikaan!
Sosialistien arvostelu punakaartilaisista. Mies oli parempia työmiehiä ja sosialisti, akka kallistui porvarillisuuteen. Hyvä toimeentulo. Mies kannatti punakaartin esiintymisiä ja sanoi:
’’Jos ei olisi tuota roskaväkeä joka suorittaa tappelun, niin me paremmat saisimme mennä sinne itse.’’
Innostus Savossa
on hyvin valtaava, kertoo eräs tänään sieltä tullut lääkäri. Kaikki kansan kerrokset ovat nousseet taisteluun. Se erittäin on heitä kiihottanut, kun sosialistit ovat asettuneet yhteistoimintaan ja sotaan venäläisten sotilaiden ja muiden Venäjältä tulleiden huliganien kanssa. Punakaartilaisia kaatuu tavattoman paljo. Huono johto.
Asema tänään:
Tiedot kaikkialta sangen niukkoja.