Lauantaina 27. Maalisk.

Perustuslakivaliokunnassa. Juutilainen oli taas pois istunnosta. Heikkinen saatiin tilalle.
Minun alkaa jo taas kiihottaa koti-ikävä! Makuuvaunulippupa onkin taskussani maanantaiksi.
Meiltähän vaadittiin pois I luok. ministeriliput ja vaihdettiin II l. edustajalippuihin. Niin sitä alennetaan!
Vuokoskesta on nyt tehty edistysmielinen ministeri! Se tulee kiusana omalle ryhmälleen ja naurattavana yllätyksenä muille. Hänellä ei ole siihen sitten yhtä ainoota edellytystä muuta kuin se, että hän menee sinne.
Mikä onni ettei sinne laskettu meikäläistä Raatikaista ihmisiä naurattamaan.
Mitä he voivat tällä asteella tehdä muuta, kuin antaa oikeistohallitukselle keskustaleiman?!
Kuulin että edistysmielisten ryhmässä oli 7 äänest. Vuokosken menoa ja 6 vastaan. Ja sillä katsottiin valtuudet annetun ja saadun!
Edistysmielisten kehittyneemmät ovat hyvin katkeria.