Olimme eilen illalla Paavon kanssa saunassa. Viime yönä nukkui hän mainiosti. Sauna ja rauhoituslääke sen vaikuttivat. Nyt aamulla hän kuitenkin vielä valittaa alakuloisuutta. Mutta se luonnollisesti johtuu siitä, että pariviikkoinen ikävän tunto on jo uurtanut lapsen aivoihin uransa. Se on vain saatava poistumaan. Kirjoitan tätä aamulla. Päivän kuluessa saanen uusia havaintoja. Hän nukkui kauan. Nähtävästi uupumus ja lääke tehosivat. Mutta ylösnoustuaan oli hänessä yhä sama painostava alakuloisuus. Päivän kuluessa se vaan kasvoi. Hän kirjoitti ainetta johon piti piirustaa, mutta ei päässyt innostumaan. Onnistui vihdoin koko hyvin.
Mutta taas alkoi valitus ja itku. Minun alkoi vallata myöskin tuska. Huomaahan, ettei nyt ole enää kyseessä ikävä, vaan pelko, ettei hän voi aineissaan edistyä.
Nyt huomaan elävästi, miten alakuloinen synkkämielisyys on uurtanut sijansa jo hänen mieleensä.
Koetan koventua. Selitän hänelle järjen kannalta yhä, miten välttämätöntä on, että hän käy koulua, osoitan miten hänellä ovat kaikki mahdolliset edut: isä aina kaupungissa, joka sunnuntai kotona, varma lupaus että jos hän ei tule kuukaudessa paremmalle tuulelle, asetetaan Kerttu hänen kanssaan Jouluun asti ja pannaan oma talous, jolloin isäkin asuu siellä; mutta kuukauden ponnistus vaaditaan. Ei mikään auta. Mutta sitte kun olen ankara ruokapöydässä ja selitän, että jos hän ei hilliydy, se merkitsee että rakkaudella ei ole arvoa kasvatuksessa. Minä olen käyttänyt rakkautta. Siitä on seurannut Paavon luonteeseen liijallista hempeyttä. Nyt täytyy ruveta kokeilemaan ankaruudella.
Nyt näytti, aivan kun tämä olisi nostattanut hänelle tahdonvoiman. Hän lupasi koettaa.
Kävivät äidin kanssa Lehtosessa. Sieltä tultua hän alkoi olla iloisempi. Luki läksyjään, vihelsi, lauloi, piirusti, oli aivan kuin muulloin.
Näyttää, että taudintapainen väsymys pit-kän nukkumisen jälkeen vasta nyt alkaisi herätella elinvoimia.
Nyt he menivät Kertun kanssa asemalle.
Saa nähdä, miltä myöhemmin näyttää? Toivon kuitenkin että käännekohta lähenee.
Lupasin viikolla käydä hänen kanssaan rehtorin [Eliel Levón] luona että hän tutustuisi rehtoriin.
– Niin, ja että edes joku opettaja tietäisi mikä minua vaivaa!
– Niin.
Sodasta ei kuulu erikoisemman poik-keuk-sellisia.
Saimme kuulla, että Järviluoman Pohjalaisia-kappaleella on Kansallisteatterissa loistava menestys. Lähetimme Haapala, Harju ja minä onnittelumme. On hauskaa, että pohjalainen menestyy! Pohjalaisten ei ole helppo saada tunnustusta.