Vaasassa. Kirjapainoväestö pyysi 25 % kalliinajan palkankorotuksesta. Tein ehdotuksen Harjulle, että tällä kertaa ehdotettaisiin hallinnolle korotukset perheellisyysperusteen ja tulojen mukaan laskien tarve, seuraavan taulun mukaan: Salokangas 30:- Säätelä 20:-
Leskinen 30:- Havu 20:-
Välmä 20:- Varteva 30:-
Niinistö 20:- Akseli 10:-
Klippi 5:-
Harju 30:-
Salo 10:-
Hautamäki 5:-
Haapala 20:-
Yhteensä 250:- kuukaudessa.
Itselleni ei minun sovi ajatellakaan kalliin ajan palkanlisäystä, ennen kuin hallinto sitä itsestään tarjoo. Palvelen nyt 11:stä vuotta á 250:- markalla kuukaudelta, mutta koskaan ei ole vielä ajateltu minulle lisäystä.
Minun asemani on sellainen, että jos kitajaisin, he alkavat luulla, että minäkin käytän tilaisuutta hyväkseni valvoakseni omia etujani. Se veisi asian pilaille. Mutta tämä yritys on vietävä läpi! Ja minä toivon ”ylityöllä” ansaitsevani niin paljo, että voin viedä perheeni läpi kalliin ajan.
Sydämellisellä ilolla maksaisin siis työtovereilleni edellä mainitut ja vielä korkeammat korotukset, – kunhan vain saisimme liikkeen kannattamaan.
Mutta kun ajattelen taas Ilkan hallinnon asemaa, näiden miesten, joiden tulee aina olla alttiit panemaan nimensä vekseleihin pitkin ja poikin, vaikea on ajatella heidänkin asemaansa. He ovat ehdottomasti kelpomiehiä, kansan parhaita, kaikki nämä Ilkan tukimiehet. Ilman oman edun katsomista, he ovat uskaltaneet paljo. Siksi on minun oltava heidän luottamuksensa arvoinen! Työtoverini eivät ole velvolliset suhtautumaan asiaan näin. Ja siksi on heillä täysi oikeus kalliin ajan palkanylennykseen. Aivan riidaton oikeus. Sillä elämä on nyt kallista.