Lauantaina 9 p. Helmik.

Yöllä on satanut lunta. Reumatismi riskeeraa ruumiissani. K-nen toi pyynnöstäni eilen kirjakaupasta minulle S. Topeliuksen:
’’Konungens handske’’, ruotsiksi. Opettelen joutessani ruotsia.
Tokoi Suomen talonpoikainkin edustajana. Eräs venäläinen lehti kertoo tänä aamuna Tokoin käynnistä Suomessa. Otettiin vastaan juhlallisesti, Suomen työväen ja talonpoikaimme edustajana. Tokoi puheessaan pyysi Suomeen: miehiä, aseita ja viljaa (Konna!)
Vastauksessaan puheenjohtaja lupasi – viljaa.
Istvestjassa Smilga kuuluu nyt kirjoittavan, että, koska venäläiset pataljonat ovat niin vaillinaisia, ne ovat nyt täytettävä suomalaisilla punakaartilaisilla jotka on siten vietävä omia kansalaisiaan, valkokaarteja vastaan. Hän ehdottaa otettavaksi jokaiseen pataljoonaan täydennykseksi 200 punakaartilaista. Samoin kuhunkin tykistöpatteriin 30 punakaartilaista.
Punakaartilaiset pelkäävät ja käyvät nyt tiheään pyytämässä lääkäritodistuksia, etteivät kelpaa rintamalle.
Pantsarijuna on tullut Venäjältä ja kääntynyt Savonradalle. Mutta siellä on Mäntyharjun silta räjäytetty edestä ja siihen on juna pysähtynyt.
Svendorsetzki on kääntynyt eräiden toisten puoleen sovittelutarkoituksessa. Muka, että eduskunta olisi kutsuttava koolle. Hänelle on selitetty, ettei se nyt käy laatuun. Joka aikoo neuvotella, kääntyköön Mannerheimin puoleen.
Minuakin lienevät jotkut neuvotteluja varten etsineet.
Heinäkuormia on mennyt Helsingistä Porvooseen vielä eilenkin.
Helsingin kaupungilla ei ole pankeissa yhtään rahaa.
Tornion valtaus. Torniosta ovat valkokaartit ajaneet ryssät Ruotsin puolelle, jossa heidät on riisuttu aseista.
Jääkäreitäkö vangittu? Käy erään venäläisen lehden mukaan huhu, että 3000 jääkäriä olisi vangittu Rauman edustalla. Mutta sitä ei uskota.
Ryssät eilen illalla tapelleet täällä Pohjois-satamassa.
Ateneumia on ammuttu viime yönä.
Suomen Pankkiin laski rosvot eräs vahtimestari, josta nyt sitten on tehty Pankin kassöri.
Eräs entinen, nyt eläkettä nauttiva tirehtöri oli käynyt katsomassa pankissa. Vahtimestari-kassöri tarjosi eläkettä tilattavaksi ja nostettavaksi. ’’Ei kiitoksia, ei!’’
Sähkötehtaan virkamiehet ovat nyt myöskin tehneet lakon. Taitaa tulla pimeys. Varaamme kynttilöitä.
Kaikki koulut ovat edelleen sulettuina.
Tilanne yleensä on ennallaan. Kansallisen vapausliikkeen voitto rosvoista pidetään jo itsestään selvänä asiana. Kysymys on vain siitä: kuinka kauan?
Mannerista on parilta taholta kerrottu, että hän aivan vapisee ja on mielenvian partaalla. Toinen tiedonantaja on Ruotsin konsuli, joka on sanonut, ettei hän ole koskaan nähnyt niin vapisevaa miestä.
Edustajain vaino. Tänään taas annetaan porvaritahoilta tietoja että edustajia ruvetaan uudestaan vangitsemaan.
Olen aavistanut sitä, että Bäckin ja Paavolaisen [kansanedustajia, jotka olivat punakaartin pidättämiä: A. J. Bäck (RKP) ja Pekka Paavolainen (nuors.)] irti laskemisella tahdottiin houkutella vaarallisempia esiin.
Yrjö Sirolan huhutaan olevan kateessa.
Partoja ’’kansanvaltuutetuille’’ tiedetään muutaman parturin jo valmistavan.
Laiva kansanvaltuutettujen matkustamista varten kerrotaan olevan aina valmiina.
Suomen Smolnan toimintaa vakuutetaan välittömästi johdettavan Venäjältä.
Shrapnelleja oli tänään tuotu venäl. varastosta 13 kuormaa, aina 3 punakaartilaista mukana sekä joitakin ryssiä.
Kanuunoita oli vedetty pattereille Meilahteen päin.
Puhelinurkinta vakuutetaan järjestetyn niin, että 4/5 puheluista tarkastetaan Siltasaarella. Siitä on puhelimen käyttäjiä varoitettu.
Tampere ilmoitetaan nyt myöhään illalla, valloitetun. Huomenna saadaan tarkistetuksi. Mutta koska jo eilen oli muuan punakaartilaiskonduktööri kertonut olleen taisteluita kaduilla, alkaa tämä näyttää vähän todennäköiseltä.
Pohjalaisten arvo on nyt helsinkiläisten silmissä satumaisesti kohonnut. Niin kuin on syytäkin!
Eläköön, ’’miehet kotona’’!
Mannerheimin arvostelu: Mannerheimin kerrotaan sanoneen:
’’Jos minulla olisi ollut Galitsiassa tällaisia miehiä, niin minä olisin mennyt Vieniin.’’
Ensimäiset öljypuunlehdet.
’’Uudenkaupungin Sanomat’’ saapui tänne viikko takaperin ja se oli ensimmäinen porvarillinen sanomalehtinumero minkä hirmuvallan alettua saimme.
Nyt tuli KVS:n ’’Vakka Suomi’’ painettu 5 p. Helmikuuta. Se oikasee jo monta Työmiehen väärää uutista.
Hblin ja Hels.Sanomain kirjapainot on otettu ’’hallituksen’’ haltuun.
Kirotut.
Se rikos mikä Suomessa nyt on tehty, ja jonka johtoon ’’kansanvaltuutetut” sekä heidän apurinsa ovat ryhtyneet, on kaikkein suurimpia mitä maailman historia tuntee. Sen kautta on tarkoitettu tehdä tyhjäksi Suomen itsenäisyys, ryöstää kansallisomaisuus, murhata kaikki vastustajansa ja asettaa valtaan Manner, Sirola, Tokoi ja kumpp! Taistelussa saattaa murhatuksi tuhansia kansalaisia, tehdä tuhansia orpoja ja leskiä. Narrata työväki mielettömään uskoon moraalisesta autuudesta. Viedä ihmisiltä elämän usko, jumalanusko, usko työn iloon ja merkitykseen. Syöstä koko kansakunnan monikymmenvuotinen kehitystyö perikatoon ja tehdä edistys pitkiksi ajoiksi kammotuksi ja halveksituksi, viedä usko edistyksen mahdollisuuteen.
Tämän ovat nämä sosialistit tehneet. Heidän nimensä olkoon kirottu. Kansallisuudella ei ole oikeutta tästä mitään anteeksi antaa. Anteeksiantaminen on sovinnon tekemistä veljiemme, uskomme, kansalliselämämme murhaajien kanssa. Jos Jumala antaa heille anteeksi, se on hänen asiansa.