Lauantaina

Täysistunnossa aamulla oli ainoastaan nimenhuuto, jonka jälkeen hajottiin klo 6:teen. Ryhmien välinen toimikunta pohti tilannetta. Ruotsalaiset ja jotkut muut olivat sitä mieltä, että valtionhoitajain vaali olisi nyt toimitettava. Toiset, Talas ja Hultin sitä mieltä, jota myös Ingman myönsi mahdolliseksi, että valtiohoitajakunta asetetaisiin vain niin kauaksi että se saattaisi voimaan valtalain. Silloin siihen pitäisi tulla 1 sos, 1 ml, 1 porvari. Tällaista sovitteluehdotusta tekemään asettivat jaoston.
Meidän ryhmämme keskusteli päivällä aseman selvittämisestä. Tultiin melkein yksimieliseksi siitä, että tästä kenties ei selvitä muuten kuin julistaa eduskunta kansalliskokoukseksi. Tätä ei kuitenkaan vielä ilmoiteta toisille ryhmille.

Illalla myrskyinen täysistunto. Sovitusehdotuksemme: direktorio Malmivaara, Talas, Alkio siksi ajaksi että hyväksyvät valtalain. Ei saanut kannatusta oikealla. Sosialistit (Kuusinen y.m.) eivät luvanneet lojaalisuutta.
Lopuksi istunnosta lyk. asiat perustuslakivk.