Kylmä viima. – Kävin Hollossa.
Hän kertoi seuraavan tarinan:
Nyt on Jokelan, Sillanpään, talo myytävänä, kun Matti kuoli. Vanhat eivät kykene sitä enää hoitamaan. Syksyllä oli vanha emäntäkin tullut sairaaksi. Kun ei ketään saatu palvelijaksi, täytyy pyytää miniää ja hän meni. Se on suuri uhri.
Sillä miesvainajan hulluudesta kerrotaan, että hän oli mustasukkainen yksin isälleen, peläten, että kun vaimonsa ja isänsä ystävällisesti joskus juttelivat, että nämä olivat rakastuneet toisiinsa! – Kerran oli Matti ja vaimonsa olleet jossain maahanpaniaisissa, matkalla Matti kurkutti vaimoansa siitä että tämä oli katsonut muiden miesten päälle. – Kun miehiä kävi talossa, saattoi vanha emäntä niiden mentyä kuiskata Matille: ”Havaattikkos kuinka tuon silmät paloi?”
Lähtiessään pois Sillanpäästä oli nuori emäntä sanonut päättäneensä, että jos ei hän saa tulla kotiinsa, hän menee niin pitkälle kuin tietä piisaa.
Kun Matti tuli häntä hakemaan, otti hän hyvin vastaan, pani syömään ja kohteli hyvin.
Kertaakaan ei hän puhunut pahaa sillanpäisistä, kaiken kärsimyksensä jälkeen. Kerran kun Hollo kysyi: ”Kuinka sinä sieltä pois tulit?” vastasi nöyrästi: ”No kun eivät ne minusta pitäneet.”
Hän kuuluu olevan siihen määrään masentunut, että äänikin tulee aivan kuin maan alta.