Pakkanen hieman lauhtunut. Nyt 5 ast. mutta suuri tuuli. Soitetaan: Eino Leino on kuollut! Ja Kaarlo Verkko myös!
Niin kuoleman enkeli niittää. Edellinen parhaassa miehuudessa, jälkimäinen jo elämän työnsä suorittanut.
Mutta Leino – mikä pelastus kuolema hänelle olikaan! Häntähän vaaniskeli kamalan sukutaudin kehitys: hiljaa lähentelevä mielenvikaisuus. Se ei vielä tullut, mutta hän tunsi sen tulevan…
Nyt hän pääsi sen käsistä karkuun. Kuolema tuli vapauttajana, hädästä päästäjänä.
Tänne tulivat Juho Roiha, Sipi Sinkko Parikkalasta, Valkeisenmäki Multialta, Herm. Honkola Ähtäristä vain tervehtimään ja huoliansa kertomaan. Jaksoin nousta. Olimme yhdessä 4 tuntia. Sain heiltä viisautta, luulen että hekin saivat jotain matkaeväikseen. Miten erinomaista ainesta Suomen maanviljelysväestössä elääkään – kehittämättömänä ja siten toimintaan pystymättömänä. Ne olivat hauskoja yhdessäolotunteja.
Mikä ilo jos talonpojat eri puolilta maata nyt tulisivat joskus luokseni, kun minä en enää pysty menemään heidän luoksensa!