Minä tunnen omituisen elävästi sielussani äänen, joka käskee minua pois täältä Helsingistä eduskunnasta tekemään jotain muuta. Sillä miehen, jonka elämä alkaa olla tutkamissa, aika kuluu täällä hukkaan. Mitä minulla on tekemistä lain kirjaimen saivartelussa! Minun elämäntyöni johtaa nyt takaisin kirjallisen työpöytäni ääreen. Siinä on minun osoitettava talonpoikaisen elämänkäsityksen paikka Suomen, kansani kohottamis- ja viljelyskehityksessä! Ja talonpojille on minun luotava talonpojan ihanne niin kirkkaaksi ja selväksi kuin minä sen voin. Tunnen olevani kutsuttu juuri sitä tekemään. Maalaisliitto antaa maata maattomille – minun on annettava niille elämän korkeampi unelma, ja usko sen toteutumiseen!
Mutta täällä? Lain kirjaimen saivartelussa, pikkuriitojen selvittelyssä taloudellisen mädätyksen ja siveellisen vallankumouksen seassa, mitä minä täällä teen?! – – –
Niin. Tänään jouduimme keskusteluun Juhani Leppälän kanssa osuustoiminnan ja maalaisliiton suhteesta toisiinsa, sekä siitä, onko maalaisliiton liikuttava materialistisella, vaiko myöskin humaanisella pohjalla. Hän edusti aivan härkäpäisesti materialistista kantaa. Poimin hänen sanontavarastostaan seuraavat:
”Se ei ole totta!” johonkin minun väitteeseeni.
”Minä en tahdo taivaaseen, ei sinne tule minun lehmänikään, olen kerran puheessa sanonut.”
”Maalaisliittoasiaa ja pienviljelyksen etua on toistaseksi ajettava pelkän luokkataistelun pohjalla.”
”Pohjanmaalla on sivistys niin alhaisella kannalla ettei siellä sen vuoksi osuustoiminta menesty.”
”Osuustoiminnassa pitää elää mukana voidakseen sitä ollenkaan ymmärtää.”
Mies ei ota kuulevaan korvaansa puhetta mistään osuustoimintaliikkeiden virheistä. Ja hän tekee ilmeisesti sen vaikutuksen, että hän on tehnyt itsepäisyydestään ja härkäpäisyydestään itselleen omantunnon.
Tällaisen kanssa sitte selittämään!
Lupasin puhumaan Aunuksen juhlaan Ostrobotnialle viikko ensi perjantaista, klo 9 ill.