Maanant. 18. Heinäk.

Klo 8 lähdimme koko perhe Lehtimäelle. Juho Vuorela autollaan kyytissä. Ajoimme Isokyrön, Ylistaron, Lapuan, Alajärven kautta ja saavuimme Lehtimäelle klo 1. Matka oli ihana. Ilma kyllä paahteinen, mutta kun vaunussa oli katos päällä esti se paahteen. Ajaessa syntyvä ilmankäynti oli vilpoinen ja hyväilevä. En ole milloinkaan niitä teitä kulkenut Ylistarosta alkaen. Vallinmäen perhe otti riemuiten vastaan. Koko talo on nyt loistokunnossa: kaikki rakennukset uuden uutukaisessa kunnossa ja hyvin hauskan näköiset uudessa maalauksessaan. Asuin rakennus on sisästä aivan uudistettu niin, että nyt siellä on viihtyisää.
On hauskaa huomata veljessäni kaiken tämän aiheuttanut tarmon näyte.
No niin. Meillä oli siellä viihtyisää. Ukonilma antoi vähän sadetta ja virvoitti paahteista hellettä.
Kävimme myös kansakoululla. On iloista nähdä että Totonkin jalkain alle alkaa muodostua pohja. Kunhan hän nyt vain osaisi ja jaksaisi sen pitää.