Pappi. Tänään jouduin ikävään sielulliseen kokemukseen. Pastori Saaninkoski tuli ripittämään äitiäni. Heti hänen tullessaan huomasin hänen olevan ladattuna ja vihassa. Puhe oli sen vuoksi hyvin kankeata. Kun koskettiin hallitusmuotoon, ja ratkesi. Hän rupesi purkamaan sisuaan jonka sisältönä oli varmuus siitä että Suomi menettää sen johdosta itsenäisyytensä.
Vaikenin välttääkseni tyhmää sanailua ja jupisin, etten ymmärrä näitä asioita. Taas tuskallinen vaikeneminen. Sitte hän alkoi parjata maanvilj. ahneudesta.
Ripitettävä tuli sisään. Vanhus otti asian tietysti vakavasti. En ole kuullut niin sisällötöntä ripitystä, niin hengetöntä, niin asiatonta. No, se tehtiin – jonka jälkeen hän ensi sanoikseen sanoi, osottan ripitetylle kalkkia:
’’Tuon pitäisi pestä!’’
Minä menin, vein sen keittiöön pestäväksi.
Harvasanainen, haparoiva keskustelu jatkuu, kunnes tulee kahvi.
Hän nousee hyvästelemään äitiäni:
’’Ja kuka tässäkin talossa herranehtoollisella käy sen jälkeen kuin teidän päänne kaatuu.’’
Seisoin vieressä. Tunnen että koko hänen tulonsa syy oli tässä: saada minun kuulteni astua saappaallaan minun omallatunnolle ja saattaa vanhusraukka levottomaksi. Kaikki itsekkäimmän vihan suunnitteluja!
Minä sanoin:
’’Kun Te (Olemme sinät) pastori vastedes käytte lohduttamassa sairasta ja jakamassa herranehtoollista, älkää kulkeko vihassa.’’
Siitä se alkoi.
Vein hänet vihdoin eteisestä huoneeseeni. Keskustelu kesti kauan. Luulen ettei hän sitä koskaan unohda, ainakin toivon.
Mutta kyllä hän on niin paatunut, niin tunnoton pappi että hän ei pelkää muuta kuin sitä että tämä henkinen, hengellinen onttous tulee paljastetuksi. Ja sen koetin tehdä. Hän puollustausi, että hän koettaa pappina täyttää tällä tavoin velvollisuutensa.
Mutta minä osoitin että hän täyttää siten ainoastaan itsekkäisyytensä ylpeät vaatimukset. Kehotin häntä polvistumaan useammin ja tutkimaan enempi omaa kuin muiden sydämiä, ettei käy niin, että hän vihaisin ja politikoivin sydämin käy aran tunnon kimppuun kuin koira ja raatelee.
Erosimme uudelleen ystävyyttä etsien. Onnistuuko? Sen lähi tulevaisuus näyttää. Minusta näytti että hän meni nöyrempänä kun tuli. Ja minä erosin hänestä tyydytettynä ja sieluani ja sydäntäni tarkemmin tutkivana.
Mutta nyt käsitän miksi kirkko karkottaa kaikki ajattelevat ihmiset. Olin jo lähentynyt ajatuksissani taas kirkkoa, – olenhan melkein joka kerta, kun olen Helsingistä käynyt kotona, käynyt myös kirkossa. Mutta nyt potkaistiin minua taas matkan päähän.
Ja tässäkin oli papilla poliittinen viha pohjana!
– – –
Suomalaisen kansallishengen sankareita.
Tahtoisin kuvata seuraavan sankarisarjan:

Antero Vipunen, esi-ihminen-suomalaisrotua.
Väinämöinen, välittömän Pyhän Hengen vaikuttava luonnon kultt. tuote.
Lalli, viikingi-vaaran torjuja.
Mikael Agricola, Jumalan lähetti.
Jaakko Ilkka, vapauden mies.
Y. M. Sprengtporten, valt. itsen. mies.
J. V. Snellman, kansallishengen mies.
Elias Lönnrot, Väinämöisen ja historian pelastaja.
Siinä olisi sarja persoonallisuuksia, jossa olisi varaa runolliselle muovailulle!