Maanant. 25. Maalisk.

Jatkan siitä mihin eilen lopetin. Minä en ole valtiomies, vaan valistusmies ja sanomalehtimies. Minun intohimoni ja persoonalliset haluni eivät vedä valtiollisiin johtaja- ja kunniapaikkoihin, vaan sanomaan ihmisille herättävä ja kasvattava sana. Tässä valtiollisessa pelissä on niin paljon inhottavaa, etteivät parhaatkaan näy lankeemuksia välttävän. Päästä senaattoriksi, olla johtaja, epäillä toisten vaikuttimia, ne ovat niin yleisiä pyrkimyksiä että… Minä en alennu tähän koskaan, mutta en alennu myöskään kovin kauan olemaan toisten astinlautana ja koulumestarina. Minä menen ’’kotiin’’. Otan uudelleen käteeni kynän, osoittaakseni tietä, avatakseni uusia näköaloja kansalleni. Jos siinä vain jotain hyödyttää, se on suurin elämäniloni. Minä annan itseni takaisin kodilleni ja otan kotini takaisin itselleni. Minä tahdon elää ja nauttia elämästä – jos siitä vielä Suomessa saa luvan nauttia, kun ei siltä pyydä muuta kuin pienen rauhaisan nurkan, jossa saa omiensa kanssa viettää rakkaudellista elämää.
Hallitus Pietarin teillä.
Perjantai-illalla olivat Haapalainen ja Wesley matkustaneet salonkivaunulla Pietariin, muita kansanvaltuutettuja mukana. Jo ennestään oli siellä Manner ja Tokoi.
Tampereelta.
Tänään on Lempäälässä ja Iittalassa katkaistu valkosten toimesta junaliike Tampereelle.
Helsingistä eivät junat
enää pitäisi pääsemän etemmäksi kuin Hyvinkäälle, toisten tietojen mukaan Keravalle.
Saksalaisia
pitäisi taasen oleman Tammisaaressa. – Haminasta pitäisi niiden valkoisten kanssa yhdessä käyneen ottamassa 600 säkkiä jauhoja ryssäin varastosta.
Ruoka alkaa loppua Helsingistä kokonaan. Tänään olivat jotkut käyneet kolmessakin paikassa syömässä. Ruokana melkein pelkkiä punajuuria. Yleensä ei ole enää mitään.
Kansanvaltuuskunnan jäsen putkaan oli viety juopuneena viime yönä. Kuka se oli, ei tiedetä.
Punaiset tapelleet
kauppatorilla viime yönä ja särkeneet Valion ikkunan.
500 punakaartilaista
oli määrätty Helsingistä lähtemään rintamalle. Eivät lähteneet kun eivät saa palkkaa. Vain 28 lähti.
Hilja Pärssinen
oli Marian päivänä puhumassa Tampereella. Ei saanut ollenkaan mitään innostusta aikaan. Tuli nolona takaisin. Tunnusti että asema on menetetty.
Onko kuningasmielisyys kasvamassa? Ainakin eräissä helsinkiläispiireissä on noussut vahva kuningasmielisyys. Miten lie maaseudulla, varsinkin rintaman takana?
Tuleeko gulassaus jatkumaan
kapinan jälkeen? Siitä keskustelimme eilen. Petrell ja Keinänen olivat sitä mieltä ettei, sillä monet gulashit joutuvat vararikkoon. Minä olin toista mieltä. Gulashaus tulee saamaan suurta vauhtia, niin arvelen.