Vaasassa. Kukkula tuli illalla tänne. Tarkastimme Alkiomäen päärakennuksen. Siinä on paljon puutteita. Sovittelimme piirustusta. Hän tekee sen.
Minä otan nyt kesäloman!
Kukkula ehdottaa karjakartanoa toisin kun olin aikonut. Navetan alaosa kivestä. Samaan jaksoon sikalat, tallit, pesutuvat. Se miellyttää minua. Rakentamista vain täytyy lykätä. Mutta se voi jatkua. – Hän arvioi koko kustannusarvion 40–45,000 markaksi. Itse olin arvioinut 20–30,000:ksi. Noh. Siihen ei auta.
Vanhan taloni hinnaksi hän arvioi 150–160,000 mk! Se on liian korkea. Mutta jos ottaa korjauskustannuksiin 30,000:- niin jää hinnaksi 120,000:- Kunhan sais edes 75–80,000:-
Olen omituinen luonne. Tämä kiinnittää niin kovin mieltäni etten muuta voi ajatellakaan. Mutta olen jo pitkiä aikoja tuntenut sielussani kaiken, mikä koskee käytännöllistä toimintaa omassa (esim.) taloudessa, väljähtämistä. Aivan kuin käytännöllisen elämän jänne olisi päästänyt jännityskykynsä. Nyt ymmärrän kuinka tärkeätä minulle on, että tuli tämä, joka pakottaa uuteen jännitykseen. Se vie minut samalla teorian piiristä käytännölliseen elämään lähemmäksi ympäristöäni, ihmisiä joiden kanssa elän. Kun siinä samassa tuntuu, miten varsinkin pilvisäällä ja ukonilman lähetessä reumatismini väsyttää ja uudet jännitysotteet herpautuvat, jolloin sielu tuntee melkein hätäistä tuskaa, niin tässä huomaa inhimillisen uudestasyntymistaistelun, jossa elinvoima yrittää, mutta tottumus laiskottaa. Olen varma että elämänuskoni vie minut pian voittoon! Sillä minussa kamppailevat nyt kuluneet ja huomiokykyiset luonnonvoimat. Mutta luomiskykyiset voittavat varmaan.