Maanant. 30. Tammik.

Tänään sain lauantain Ilkan. Haapala on taas viivanalusessaan sylkenyt sappea hallitusta, ryhmää ja samalla minua vastaan. Hyvä on sellaisen pröystäillä, jonka ei tarvitse vastata mistään. Minulle on tämä katkeraa ja masentavaa. Minä saan mailman edessä kaikesta vastata. Mieleni on koko päivän ollut kamalan raskas.
Illalla olin Holstin luona. Puhuin hänen kanssaan vakavasti. Hän sanoi olevansa milloin tahansa tilaisuudessa päästä Lontooseen.
Kehoitin häntä eroamaan ennen kun kaatuu. Sitte voisi hän tulla tuonnempana takaisin. – Kielsi jyrkästi ettei hän ole tavannut Ingmania 6 kk. eikä ottanut I:lta mitään ohjeita Puolan liittoa vastaan.
Nyt on kyseessä reunavaltaliitto. Helmik. 16 kok. Varsovassa jossa päätetään kaikkien reunavaltain yhteisesiintymisestä Genuassa. Ei mihinkään sopimuksiin suostuta ilman toisiaan.
Maalis- tai huhtik. tulee reunavaltain taloudellinen konferenssi Helsinkiin. Silloin tehdään taloudellinen liitto Venäjää vastaan, esiintymisestä aina yhdessä.
Viro on saanut toimekseen kysyä suostuuko Venäjä Kansainliiton alotteeseen kontrollikomitean lähettämiseksi Karjalaan. Ellei suostu, sitte koetetaan Tarton sopimuksen pohjalla.
Hän oli varma että maalaisliiton lehtiin on alettu tyrkyttää tietoja Kai Donnerin johdolla.
Hänestä tarkoittaa se tällä hetkellä taistelua reunavaltaliittoa vastaan, jota oikeisto vastustaa.
Sanoo aikoneensa yrittää liitot valmiiksi ensi kesäkuuhun ja sitte lähteä. Sanoin, että pelkään, ettei se kestä siihen. Mieliala häntä vastaan on kärjistymässä.
Kysyi: mistä erittäin? Vastasin: erittäin siksi että hänen virastossaan on suuri sekamelska. Ollaan sitä mieltä ettei hän kykene pitämään miehiänsä kurissa.
Genuaan menee Vennola ja Enckell.
Kehoitin ettei hallitus millään ehdolla tee asevelvoll. palvelusajasta ultimatumia. Me emme voi tässä alistua.
Selitin maalaisl. lehtien vaikeuden, niille kuin ei koskaan anneta mitään tietoja asian kulusta.
Vaadin Kivijärven ehdotonta nopeata erottamista. Lupasi.
Luonani kävi kapteeni Heikinheimo näyttämässä grafillisia tauluja sotaväen sukupuolitaudeista. Osoittivat ilahuttavaa menoa parempaan päin.
Kehoitin häntä viemään sotaministerille terveisiä, ettei millään muotoa tehdä asevelv. palv. ajasta kapinettikysymystä, mutta ajettakoon ryssän upseerit pois – paikkoja ja joukkoja tarvitsemasta! Lupasi sanoa.