Ministeri Soininen kutsui tänään neuvotteluun. Hän ilmoitti että Alkion tuleminen sos. toimituskunnan päälliköksi pannaan ehdottomaksi vaatimukseksi. Jos A. ei tule, hän tuskin katsoo voivansa ruveta yrittämäänkään. En antanut mitään vastausta. Lupasimme esit-tää ryhmälle. Olen joutunut umpikujaan. Mitä minun on tehtävä? Jos nyt kieltäydyn, voi käydä niin, että – minä joudun muodostamaan ministeristöä. Siis suo siellä – vetelä täällä.
Toiselta puolen: Minun osalleni tulisi nyt kieltolaki. Se velvoittaa! Niin ikään yhteiskunnalliset työväen vakuutuslait y. m. Saanko minä paeta?
Tunnen syvästi heikkouteni. Puutun niin paljossa. Mutta: olen rukoillut Jumalaa johtamaan asiaa oikein. Jos Hän tahtoo minua käyttää tähän – Jumalan nimeen: alistun.
Se jää siis riippumaan ryhmän päätöksestä.
Eilen sanoi Soininen että Aho oli ilmoittanut kirjailijaliiton ajattelevan esittää minulle valtion eläkettä. Kielsin jyrkästi. Suosittelin Kiannolle ja Vilkunalle.
Ryhmässä asetettiin valiokunta ehdottamaan ministeriehdokkaita. Katsoin pakon nyt astuneen eteeni ja suostuin. Ehdokkaiksi hyväksyttiin yksimielisesti Kallio, Hahl, Luopajärvi ja Alkio. Ryhmä hyväksyi hyvä-huudoin ehdotuksen.
Valtionhoitajan luo olimme Kallion kanssa kutsutut. Hän taasen vahvasti painosti oikeisto-kokoomushallitusta. Selitin miksi se ei käy laatuun.
Olen nyt siis antanut lupaukseni. Siihen pakotti minua se, etten tahtonut itsekkäästi kieltäytyä edesvastuusta, koska olen vaikuttanut tilanteen syntymiseen, sekä, että kieltolaki vaatii sen, että meikäläinen on nyt sosialiministerinä.
Jollei tästä tule mitään – sitä parempi minulle.